Severi

Viihde

Tämä bändi soitti heviä YK:n yleiskokouksen istuntosalissa

Julkaistu:

Paluuta tekevä amerikkalaisbändi Keel on soittanut keikan erikoisemmassa paikassa kuin tunnetummat 1980-luvun kollegansa Ratt, Motley Crue tai Guns N' Roses.

Keel soitti hevikeikan Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokouksen istuntosalissa 80-luvun lopulla.

Miten sellainen oikein onnistui?

- Kyseessä oli kansainvälinen hyväntekeväisyystapahtuma, joka televisioitiin satelliitilla ympäri maailman. Keel oli kutsuttu mukaan, koska meillä oli kappale United Nations, bändin laulaja Ron Keel kertoo IS:lle.

Paikalla olivat kuvausryhmän ja bändin lisäksi vain YK:n turvamiehet.

- Kiipesin kappaleen alussa korokkeelle, ja turvamiehet alkoivat huutaa: Alas sieltä, painu hemmettiin, Keel nauraa.

- He tuijottivat ja osoittelivat minua, mutta mitään vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut.

Keelin osuus kuvattiin aamuyhdeksältä. Se asetti omat haasteensa bändille.

- Meidän piti herätä varhain meikkaamaan, laittaa hiukset kuntoon ja kiskoa esiintymiskamppeet päälle yhtä biisiä varten, mutta se oli hauskaa.

- On suuri kunnia olla yksi niistä harvoista bändeistä, jotka ovat esiintyneet YK:n yleiskokouksen istuntosalissa, Keel sanoo.

Paluukiertue
ja uusi levy

Keel muistetaan parhaiten hitistään The Right To Rock vuodelta 1985.

Bändi palasi lähes alkuperäisessä kokoonpanossa lavoille viime vuonna, kun perustamisesta tuli kuluneeksi 25 vuotta.

Nyt kaupoissa on jo uusi levy Streets Of Rock & Roll.

Keel soittaa vappuna Tukhomassa Stockhom Rock Out -festivaaleilla aikalaisbändiensä Slaughterin, Great Whiten ja Guns N' Rosesista tutun Dizzy Reedin kanssa.

Suomeenkin bändi haluaisi keikalle.

- Muistan hyvin, kun soitimme Suomessa vuonna 1986. Se oli mahtava reissu, Keel kehuu.

- Nyt olisi jo korkea aika tulla uudestaan.

Stockholm Rock Out, Tukholmassa 30.4.-1.5.2010

YK:n yleiskokous

- Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on yksi viidestä Yhdistyneiden kansakuntien toimielimestä.

- Yleiskokouksia järjestetään vuosittain, ja jokaisella YK:n jäsenvaltiolla on niihin osallistumisoikeus.

- Ensimmäinen yleiskokous järjestettiin 10. tammikuuta 1946 Lontoossa ja siihen osallistui 51 jäsenmaiden edustajaa.

- Sen ensimmäinen päätöslauselma koski aseidenriisuntaa ja puheenjohtajana toimi belgialainen Paul-Henri Spaak.

- Yleiskokouksen puheenjohtaja on nyt libyalaisdiplomaatti Ali Treki.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  3. 3

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  4. 4

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. 6

    Aki Palsanmäellä ja asiakkaalla hurjat näkemyserot hinnasta – ”Poistunko minä vai sinä?”

  7. 7

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  8. 8

    Trumpilta jälleen täyslaidallinen kansallislaulun aikana polvistuneille pelaajille – sponsorit hermostuneita tilanteeseen

  9. 9

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  6. 6

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  7. 7

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  8. 8

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  9. 9

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  10. 10

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  3. 3

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  4. 4

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. Näytä lisää