Viihde

MTV3: Ville Valo kommentoi keikkakohua: "Tuli juotua liikaa olutta"

Julkaistu:

HIM aloitti nelipäiväisen Helldone-festivaalin Tavastialla perjantaina. Pitkältä tauolta palanneen bändin esiintyminen ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia faneja, sillä Ville Valo muun muassa unohteli sanoja ja moitti bänditovereitaan.
Bändin keulakuva Ville Valo unohteli sanoja ja keskeytti kappaleita, kun yleisö ei hänen mielestään ollut tarpeeksi mukana tai bändi soittanut tarpeeksi hyvin.

Niin yleisö kuin bändikaveritkin saivat kuulla kunniansa muutamaan otteeseen.

Ville Valo kertoo MTV3:n haastattelussa, että syynä sekoiluun oli jännitys.

– Kaikki perhoset tulivat vatsaan. Alkoi jännittää ja tuli juotua liikaa olutta, Valo kertoi MTV3:n haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän myöntää, ettei bändi ollut parhaimmillaan.

– Emme olleet ihan niin hyviä, kuin mitä oltais haluttu olla, mutta se kuuluu tähän. Me ollaan rokkia kuitenkin ja kaikkea sattuu, Valo selvitti.

Asiasta uutisoi MTV3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt