Heli, Heljä

Viihde

Arvi Lind arvioi Bjurströmin debyytin uutisankkurina: "Antaa kaikkien kukkien kukkia"

Julkaistu: , Päivitetty:

Ylen entinen uutisankkuri  Arvi Lind odotti Nelosen uudistunutta uutislähetystä malttamattomasti.
- Munakello on hälyttämässä, ettei vain mene ohi, Lind kertoi ennen Nelosen uutislähetystä.

Itse uutistenlukijana vuosikymmeniä toiminut Lind arvioi juontajakollega Marco Bjurströmin suoriutuneen tehtävästä hyvin.

- Antaa kaikkien kukkien kukkia. Jokaisella on oma tapansa tehdä uutislähetystä. Bjurström oli hengästyttävän sujuva. Ja tuossa on mukana sekä kehu että kritiikki, Lind totesi.

"Erilainen uutislähetys"

Ennakkoluulottomasti ja myönteisellä mielellä uutisia odottanut Lind oli itse lähetyksen jälkeen hämmentynyt.

- Se oli erilainen uutislähetys. Huolimattomalla kielenkäytöllä tavoiteltiin varmasti rentoutta ja lähetys oli tilkkutäkkimäisesti koottu erilaisista uutisaiheista, Lind arvioi.

Nelonen uudisti uutislähetyksensä maanantaina. Lindin mukaan Nelosen uutisuudistus vaatii vielä hieman totuttelua.

- Esimerkiksi Yleisradiolla on 50 vuoden etumatka toimituskulttuurissa. Yleisösuhde ja luottamus ansaitaan kymmenien vuosien kovalla työllä, Lind muistutti.

Ota kantaa

Pärjäsikö Marco Bjurström hyvin uutisankkurina?

Kyllä 48% Ei 52%
Ääniä yhteensä 16619

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Harri Kirvesniemellä selvä näkemys Mari Laukkasen ja Krista Pärmäkosken mahdollisuuksista – lausui myös varoituksen sanat

    3. 3

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    4. 4

      Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

    5. 5

      Äiti käänsi hetkeksi selkänsä 2-vuotiaalle – hulvaton lopputulos leviää somessa kulovalkean tavoin

    6. 6

      MTV: Katri Helena avoimena hänen ja Tommi Liimataisen suhteesta: ”Päästän hänet irti heti, kun hän haluaa”

    7. 7

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei otettu sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiinsa

    8. 8

      Jopa miljoona suomalaista kärsii kivusta – jos olet yksi heistä, ratkaise ensimmäisenä nämä 5 asiaa

    9. 9

      Tunnettu tv-tuottaja kuoli ugandalaiseen hotelliin viisi vuotta sitten – syyksi paljastui myrkkykokaiini

    10. 10

      Meksikosta löytynyt maailman suurin vedenalainen luolasto paljastui valtavaksi aarrekammioksi: Poltettuja ihmisluita ja mayojen alttari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    2. 2

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    3. 3

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    4. 4

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    5. 5

      Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

    6. 6

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei otettu sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiinsa

    7. 7

      Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

    8. 8

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    9. 9

      Tohtori osti alkoholitonta kuohuviiniä ja joutui näyttämään paperit – tästä Alkon erikoisessa säännössä on kyse

    10. 10

      Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    8. 8

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    10. 10

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Harri Kirvesniemellä selvä näkemys Mari Laukkasen ja Krista Pärmäkosken mahdollisuuksista – lausui myös varoituksen sanat

    3. 3

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    4. 4

      Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

    5. 5

      Äiti käänsi hetkeksi selkänsä 2-vuotiaalle – hulvaton lopputulos leviää somessa kulovalkean tavoin

    6. Näytä lisää