Uljas

Viihde

Kotikadun lopettaminen jätti Jukka Puotilalle tyhjän olon

Julkaistu:

Kotikadun viimeinen kuvausviikko lokakuun lopulla oli ollut niin täynnä jäähyväisiä, että Jukka Puotila, 57, ei muista mitään viimeisestä kohtauksestaan.

Jukka Puotila seisoo yksin lavalla ja miettii, miten hän tästä selviää.

Täpötäysi Espoon kulttuurikeskus on valmiina nauramaan Puotilan vitseille. Olo on täysin tyhjä. Kävellessään lavalle hänen teki mieli vain kääntyä takaisin.

Tuntia aikaisemmin oli kuvattu Kotikadun viimeinen jakso, ja pitkäaikaisin kotimainen draamasarja oli tullut päätökseen. 17 vuotta ja 588 jaksoa.

Viimeinen kuvausviikko lokakuun lopulla oli ollut niin täynnä jäähyväisiä, että Puotila, 57, ei muista mitään viimeisestä kohtauksestaan. Paitsi sen, että se kuvattiin hänen roolihenkilönsä, juristi Pertti Mäkimaan, kotilavasteissa.

Sarjan alettua syksyllä 1995 Puotila ei olisi uskonut sen jatkuvan näin kauan.

- Ajattelin, että jos kolme vuotta tätä tekisi. Olin juuri saanut päätökseen sketsisarja Tsa Tsa Tsaan, eikä minua huvittanut yhtään tehdä viihdettä, Puotila muistelee.

Tieto sarjan lopettamisesta tuli vuosi sitten, mutta se ei Puotilan mukaan laskenut työryhmän motivaatiota. Viimeinen vuosi haluttiin tehdä mahdollisimman hyvin loppuun asti.

- Aluksi vuosi tuntui pitkältä ajalta, mutta loppua kohden päivät hupenivat todella nopeasti.
 
Pujottelua television ja teatterin välillä

Satapäinen yleisö katsoo edelleen Puotilaa herkeämättä. Tekisi mieli karata, mutta kun ei voi.

Mikin edessä hänet valtaa täydellinen rauha, ja show voi alkaa. Puotila tempaa heti yleisön mukaansa, ja hän unohtaa hetkeksi koko Kotikadun.

Puotila ei ole koskaan tyytynyt pelkkään yhteen rooliin. Sketsisarjojen ja imitaatiokiertueiden lisäksi hän on ollut Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä vuodesta 1984.

Teatterissa ja televisiossa näytteleminen samaan aikaan vaati joustamista myös Kotikatua tuottaneelta Yleltä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Aikamoista aikatauluhelvettiä se oli välillä. Näin jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin onnekas, että sain tehdä teatterin ohella näin pitkän rupeaman televisiossa.

Puotila kuitenkin myöntää, että pitkällä sarjalla on hintansa.

- Voi olla, että katsojat muistavat minut aina Pertti Mäkimaana. Esimerkiksi Dallasin J.R., eli hiljattain kuollut Larry Hagman, ei koskaan ollut uskottava muissa rooleissa.

Fanien reaktio mietityttää

Kaksituntinen julkkisten matkiminen ja yleisön naurattaminen on ohi. Koko yleisö nousee ylös hurratakseen Puotilalle.

- Sain yleisöltä tukea juuri oikealla hetkellä. Se oli yksi urani huippuhetkistä, Puotila muistelee.

Kotikadun viimeinen jakso näytetään 8. joulukuuta. Puotila katsoo sen Ylen Isossa Pajassa fanien ja tuotantoporukan kanssa. Häntä mietityttää varsinkin fanien reaktio.

- Jotkut ovat katsoneet joka ikisen jakson. Osa on niin kovia faneja, että elämä pitää rakentaa uudestaan.

Uudelleenjärjestämistä vaatii myös näyttelijän elämä. Kotikatu vei keskimäärin kolme päivää Puotilan viikosta. Hän toivoo nyt pääsevänsä useammin teatteriin katsojan roolissa, kun vapaa-aikaa tulee lisää.

Puotila sanoo, että sarjan päättyminen ei ole hänelle töiden kannalta niin dramaattista Kansallisteatterin vakipestin takia. Piakkoin alkavat Neljäs tie -näytelmän harjoitukset, ja häntä on kosiskeltu tuomariksi television viihdeohjelmaan.

Lisäksi hänen 35-vuotista imitaattoriuraansa juhlistava Varastetut äänet -kiertue jatkuu vielä joulukuun ajan.

Puotila kertoo ottaneensa etäisyyttä Kotikatuun kiertueensa kautta.

- Jokainen esitys on niin intensiivinen, että viimeinen kuvauspäivä tuntuu jo kaukaiselta. Nyt on surutyö tehty.

Ota kantaa

Jäätkö kaipaamaan Kotikatua?

Kyllä 30% Ei 70%
Ääniä yhteensä 25334

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    2. 2

      Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

    3. 3

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

    7. 7

      Juha Tapion Raija-vaimo avoimena parin suhteesta Annassa: ”Olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    10. 10

      Poliisi epäilee 18-vuotiaan diilanneen ekstaasia, kannabista ja amfetamiinia alaikäisille Hämeenlinnassa – nuorin ostaja 14-vuotias

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    2. 2

      Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

    3. 3

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. Näytä lisää