Jared Leton hurja muodonmuutos - Näki nälkää roolia varten - Viihde - Ilta-Sanomat

Jared Leton hurja muodonmuutos - Näki nälkää roolia varten

Julkaistu: 29.11.2012 18:00

 Jared Leto näännytti itsensä roolia varten kuukaudessa todella laihaan kuntoon.

Uusimmassa Dallas Buyers Club -elokuvassa HIV-positiivista transvestiittia näyttelevä Jared Leto myöntää Vulture-lehdelle nähneensä nälkää valmistautuessaan kuvauksiin.

Hänellä oli noin kuukausi aikaa saada itsensä todella hoikkaan kuntoon ennen kuvausten alkua. Rooliaan varten kalmankalpea näyttelijä on myös vahannut kaikki ihokarvat hiuksia lukuunottamatta.

Jared Leto uusimman elokuvansa kuvauksissa.

30 Seconds to Mars -yhtyeen solisti on viime vuosina keskittynyt musiikkiin, ja tämä on Leton ensimmäinen elokuvarooli kolmeen vuoteen.

Näin hyvässä kunnossa Jared Leto oli vielä syyskuussa.

Näyttelijä ei suostunut myöntämään, kuinka paljon todellisuudessa on painoa pudottanut. Vatsanäyttelijä Matthew McConaughey tosin kertoi hiljattain laihduttaneensa lähes 20 kiloa.

- Joskus on vaikea pysytellä vain vedessä, mutta minulle tässä ei ole kyse siitä, kuinka paljon pystyn pudottamaan painoa. Kyse on enemmänkin siitä, kuinka esitän roolihahmoa parhaiten, hän kertoi haastattelussa.

Jared Leto vuonna 2006 Chapter 27 -elokuvan kuvauksissa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näyttelijä tekee radikaalin muutoksen roolia varten. Vuonna 2006 Leto esiintyi yhdessä Lindsay Lohanin kanssa Chapter 27 -elokuvassa. Roolia varten mies lihotti itsensä lähes muodottomaan kuntoon.

Katso hurjat kuvat langanlaihasta Jared Letosta Daily mailin sivuilta.