Ikävä vaiva piinannut Oskari Katajistoa jo viisi vuotta - Viihde - Ilta-Sanomat

Ikävä vaiva piinannut Oskari Katajistoa jo viisi vuotta

Julkaistu: 9.11.2012 6:42

Näyttelijä Oskari Katajisto on hakenut apua häntä vuosia haitanneeseen vaivaansa.

Oskari Katajisto paljasti torstaina NRJ Fashion Night -gaalassa Ilta-Sanomille kärsineensä jo vuosia vakavista uniongelmista.

Katajiston, 46, mukaan hänen suvussaan unettomuus on periytynyt jo useamman sukupolven ajan, ja vuosia sitten samat ongelmat alkoivat vaivata myös Katajistoa.

- Minua ihmetytti aikanaan ihmiset, jotka valittivat unettomuutta. Mutta kun mies tulee tiettyyn ikään, niin näköjään ne iskevät, vaikka ei uskoisikaan, Katajisto kertoi.

- Olen kärsinyt uniongelmista nyt viisi vuotta. Olen menettänyt yöunia hyvin usein ja valvonut yli 24 tuntia putkeen. Sudenhetki on aamuyö, jolloin kaikki ajatukset, stressi ja ahdistukset puskevat mieleen.

Katajisto kertoi hakeneensa lääkäriltä apua uniongelmaansa. Osittain uniongelmiensa takia hän osallistui myös Ylen Elämä pelissä -ohjelmaan.

- Kovasti teen koko ajan töitä sen eteen, että vaiva helpottaisi. Olen hiljalleen oppinut nukkumaan paremmin, mutta aina välillä tulee öitä, jolloin en saa lainkaan unta, Katajisto kertoi.