Heli, Heljä

Viihde

Anne Kukkohovin kommellus pikkujouluissa: "Mieheni oli todella vihainen"

Julkaistu:

Huippumalli haussa -ohjelman juontaja-tuomari Anne Kukkohovi kertoi IS:lle, millainen kommellus hänelle sattui pikkujouluissa.
Anne juhli Huippumalli haussa -karonkassa muutama vuosi sitten kesken pikkujoulukauden. Kotiin lähdön koittaessa tapahtui odottamatonta.

- Minulla oli sinä iltana todella korkeakorkoiset korkokengät, ja kotiin lähtiessä toisen korko katkesi kokonaan pois. Yhtäkkiä en pystynyt liikkumaan juuri lainkaan, koska minulla ei ollut toisia kenkiä mukana ja tiet olivat todella liukkaat.

- Seisoin siis yhtäkkiä neljältä aamuyöllä keskellä Esplanadia ilman toista korkokenkää kaameassa pakkasessa ja hyvin vähissä vaatteissa.

Vilkkaasta pikkujoulukaudesta johtuen Kukkohovi ei onnistunut saamaan taksia. Niinpä Kukkohovi päätti mennä yöpymään läheiseen hotelliin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Koska kävelemisestä ei tullut mitään ilman toista korkoa, hypin hotellille yhdellä jalalla. Olin varmasti hyvin koominen näky, vaikka ahdistus olikin kova.

Seuraavana aamuna Kukkohovi soitti miehelleen ja pyysi tätä hakemaan hänet kotiin. Kotipuolessa asiaan ei Kukkohovin mukaan suhtauduttu joulumaisella lämmöllä.

- Mieheni oli todella vihainen minulle, kun en tullut yöksi kotiin. Hän suostui kuitenkin hakemaan minut, kun kerroin, kuinka surkeasti ilta oli päättynyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    2. 2

      Mielentilatutkimus: Sarjahukuttaja on erittäin vaarallinen ja syyntakeinen

    3. 3

      Lentokentän työntekijä pelasti kaksi teinityttöä Instagramissa iskeneeltä ihmiskauppiaalta Kaliforniassa

    4. 4

      Janni Hussi paljasti vaietun yksityiskohdan Selviytyjien kuvauksista – ”Meitä kiellettiin puhumasta kisojen jälkeen”

    5. 5

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    6. 6

      Ilkka Herola ja Eero Hirvonen pian mitalitaisteluun – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Harvardista valmistunut laskija onnistui luikertelemaan olympialaisiin – lopputulos sai monet katsojat hieraisemaan silmiään

    9. 9

      Iivo Niskanen ei ole luopunut intohimostaan edes olympiakylässä – ”Totta kai olen seurannut”

    10. 10

      Kommentti: Mari Laukkanen paljastaa Suomi-hiihdon karun kuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    2. 2

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    3. 3

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    4. 4

      Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

    5. 5

      Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

    6. 6

      Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

    7. 7

      Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

    8. 8

      Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

    9. 9

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    10. 10

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    5. 5

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    6. 6

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    7. 7

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    8. 8

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    10. 10

      Pärmäkoskelle pronssia hurjassa trillerissä, Mäkäräinen joutui jälleen pettymään – IS seurasi olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    2. 2

      Mielentilatutkimus: Sarjahukuttaja on erittäin vaarallinen ja syyntakeinen

    3. 3

      Lentokentän työntekijä pelasti kaksi teinityttöä Instagramissa iskeneeltä ihmiskauppiaalta Kaliforniassa

    4. 4

      Janni Hussi paljasti vaietun yksityiskohdan Selviytyjien kuvauksista – ”Meitä kiellettiin puhumasta kisojen jälkeen”

    5. 5

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    6. Näytä lisää