Rollarit yllätyskeikalla Pariisissa - Viihde - Ilta-Sanomat

Rollarit yllätyskeikalla Pariisissa

Legendaarinen Rolling Stones -yhtye ilmoitti mikroblogipalvelu Twitterissä soittavansa lyhyen keikan Pariisissa torstaina.

25.10.2012 15:31

Keikalle oli jaossa vain 350 lippua, joita saattoi jonottaa Pariisin keskustassa sijaitsevasta musiikkiliikkeestä.

Yhtyeen viestin mukaan jokaiseen lippuun painetaan ostajan nimi ja sisään pääsee vain henkilöllisyyden todistamalla. Keikkapaikalle kiellettiin tuomasta kännyköitä tai muita elektronisia laitteita.

Le Pariesien -lehden mukaan yhtyeen oli tarkoitus soittaa piskuisessa Trabedon-teatterissa Parc de la Villetten työläiskaupunginosassa.

Keikat liput olivat yhtyeen yleisestä linjasta poiketen halpoja, vain 15 euroa kappale. Rolling Stonesin on tarkoitus tehdä 50-vuotisjuhlansa kunniaksi lyhyt Yhdysvaltain ja Britannian kiertue, jonka liput maksavat jopa 500 euroa kappale.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?