Tanssikisasta pudonnut Ville Galle epäilee: Tanssijärjestys ratkaisi kisan - Viihde - Ilta-Sanomat

Tanssikisasta pudonnut Ville Galle epäilee: Tanssijärjestys ratkaisi kisan

Räppäri Ville Galle putosi tanssikisasta.

Julkaistu: 8.10.2012 7:22

Räppäri Ville Galle putosi parinsa Kia Lehmuskosken kanssa kisasta hieman yllättäen jo tässä vaiheessa, vaikka viikkoa aiemmin he olivat tuomaripisteissä peräti toisena.

Eilen heidän tanssiesityksensä sai aikaan myös valtavat suosionosoitukset studioyleisössä.

Pettynyt kaksikko uskoi osasyyn löytyvän siitä, että he tanssivat ohjelmassa toiseksi viimeisinä.

- Meidän esitystä oli mahdollista äänestää kymmenen minuuttia, kun toiset saivat lähes kaksi tuntia äänestysaikaa, kaksikko harmitteli.

- Todella harmillista, sillä tämä oli meidän paras show tähän mennessä. Ehkä olimme pari jaksoa myöhässä hyvän show’n osalta, eivätkä katsojat luottaneet, että pystymme yllättämään, Ville Galle pohti.

Ville Galle ei ollut valjastanut edes kavereitaan äänestämään itseään, koska ei halunnut tuputtaa itseään muille.

- Äiti laittoi 15 ääntä, mutta se ei nyt riittänyt. Ehkä persoonani ei ollut tarpeeksi kiinnostava.

Molemmat olivat suunnitelleet myös muun elämänsä niin, että he olisivat jatkaneet kisassa pidemmälle.

- Onhan tämä tosi ikävä juttu, sillä olin ottanut töistäkin vapaata seuraavaksi kuukaudeksi, Kia sanoi.

Ville Galle puolestaan oli juuri tottunut aivan uudenlaiseen elämänrytmiin.

- En ollut tottunut aamuherätyksiin, joten tämä oli aika raskas rutistus, kun kaikki piti laittaa uusiksi.

Hän aikoo nyt panostaa musiikkiuraansa.

- Olemme perustamassa Jaren kanssa omaa levy-yhtiötä, Ville Galle paljasti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?