Lisa Lampanelli laihtui 36 kiloa - Viihde - Ilta-Sanomat

Pahansisuinen koomikko Lisa Lampanelli laihtui 36 kiloa

Comedy Clubin Roast-ohjelmassa Lisa Lampanellin lihavuutta on pilkannut lähes joka ikinen koomikko. The Queen of Meaniksi - Ilkeyden kuningattareksi - kutsuttu Lampanelli on yleensä vain nauranut makeasti muiden sivalluksille.

4.10.2012 14:31

Koomikko Lisa Lampanelli on nykyään 36 kiloa kevyempi. Hän painoi ennen 112 kiloa.

Lampanelli ei onnistunut laihduttamaan omin voimin, vaan kävi vatsalaukun pienennysleikkauksessa.

- Tunnen itseni paljon tervemmäksi, Lampanelli kehui In Touch -lehdelle.

51-vuotias koomikko sanoo olleensa laihdutuskuurilla 18-vuotiaasta asti.

- Hullut dieetit, hyvät dieetit - olen ollut kaikilla dieeteillä. Lopulta ajattelin kokeilleeni ne kaikki, joten en häpeä ottaa seuraavaa askelta.

Lääkäri vakuutti Lampanellille, että leikkauksen riskit ovat pienemmät kuin ylipainon aiheuttamat.

- Olin ennen mässäilijä. Nyt mahani tulee täyteen nopeasti, kolmannen, neljännen suupalan kohdalla minun täytyy lopettaa.

Alkuviikosta Lampanelli kävi puhumassa uudesta ulkomuodostaan NBC:n Dr. Oz Show'ssa.

Hän kertoi nykyään suosivansa keittoja ja pieniä suupaloja.

Vuonna 2009.­

Lisa kuvattuna maaliskuussa 2012 - kuukautta ennen leikkausta.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?