Miltä näyttää Bond-tyttö Ursula Andress nykyään ja mitä hänelle kuuluu? - Viihde - Ilta-Sanomat

Miltä näyttää Bond-tyttö Ursula Andress nykyään ja mitä hänelle kuuluu?

Honey Ryder James Bondin rinnalla ja ne kaikkein kuuluisimmat valkoiset bikinit.

Julkaistu: 25.9.2012 13:41, Päivitetty 25.9.2012 14:19

Ursula Andress on äänestetty useasti parhaimmaksi Bond-tytöksi.

Ursula Andress nousi supertähteyteen ensimmäisen Bondin Salainen agentti 007 ja Tohtori No -elokuvan naispääosan esittäjänä Honey Ryderina ja 1960-luvun seksisymbolina. Sveitsiläinen Andress, 76, saa yhä ihailijakirjeitä eri puolilta maailmaa vuosittain useita tuhansia kappaleita, vaikka hän esiintyy nykyään harvakseltaan julkisuudessa. Andress kertoi kolme vuotta sitten sairastavansa luukatoa eli osteoporoosia. Andress viettää osteoporoosistaan huolimatta aktiivista elämää, asuu enimmäkseen Italiassa, hoitaa puutarhaa, harrastaa kävelyä ja uintia ja matkustelee toisinaan synnyinmaassaan Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Valkokankaan seireeniksikin äänestetty tähti on eronnut, ja hänellä on vuonna 1980 syntynyt poika Dimitri. Bond-tyttö Andress esiintyi läpimurtoroolinsa jälkeen myöhemmin lukuisissa muissa kansainvälisissä menestyselokuvissa mm. Dean Martinin, Frank Sinatran, Elvis Presleyn, Peter Sellersin, Jean-Paul Belmondon ja Alain Delonin rinnalla.

Ursula Andress Cristiano Malgioglion kanssa La Piel Que Habiton ensi-illassa.

Lisää aiheesta