Heikki, Henna

Viihde

Eva on liian seksikäs taksikuskiksi: Asiakkaat yrittävät ostaa minulta seksiä!

Julkaistu:

Taksi-ohjelmasta tuttu Eva saa miesasiakkailtaan lähes päivittäin seksiin liittyviä ehdotuksia.
Laulua, tanssia, ronskia puhetta ja naurua. Filippiineiltä kotoisin oleva taksikuski Evangeline Jayme on iloisella räväkkyydellään jäänyt pääkaupunkiseudulla monien asiakkaidensa mieleen jo puolentoista vuoden ajan.

Nyt Eva herättää huomiota myös tv:ssä, sillä hän on yksi JIM-kanavan
Taksi-ohjelman kuljettajista.

- Kaikki asiakkaat pitävät minusta, koska olen kaunis, seksikäs, ystävällinen ja hauska. Saan aina ihmiset nauramaan, kun kerron vitsejä, Eva kertoo iloisesti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Filippiineiltä kotoisin olevan Evan tarina on hyvin omalaatuinen. 1990-luvulla hän sijoittui Miss Palau -kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi, minkä ansiosta hän tienasi sievoisen summan rahaa ja osti asunnon kotikaupungistaan Iligan Citysta.

Tämän jälkeen hän työskenteli kemiantekniikan insinöörinä ja alan yrityksen varatoimitusjohtajana. Työnsä kautta Eva tapasi suomalaisen, Fortumilla esimiestehtävissä työskennelleen miehen, jonka kanssa hän lopulta meni naimisiin 1997.

Eva muutti miehen perässä Suomeen pysyvästi vuonna 1999, mutta liitto päättyi reilua vuotta myöhemmin, kun suomalaismies rakastui Evan ystävään.

- Hän oli hyväsydäminen ja mukava mies, mutta en voinut luottaa häneen tarpeeksi. Hän piti liikaa muista naisista, Eva sanoo.

Eva ei saanut Suomesta oman alansa töitä, ja useiden työkokeilujen jälkeen hän päätyi lopulta taksikuskiksi puolitoista vuotta sitten.

Hänen flirttaileva iloisuutensa on saanut monen miesasiakkaan pään pyörälle.

- Haluan olla asiakkaille ystävällinen, ja monet asiakkaat ovat yrittäneet lähestyä minua monin tavoin. Eräskin mies vonkasi minua kerta toisensa jälkeen treffeille, mutta en halua sellaista - vaikka olenkin villi sinkku! Eva naurahtaa.

Toisinaan asiakkaat ovat tehneet Evalle hyvin suorasukaisiakin ehdotuksia.

- Monet luulevat minua thaimaalaiseksi ja yrittävät ostaa minulta hieronta- ja seksipalveluja - etenkin ollessaan humalassa. Vastaan heille vain, että vaikka näytänkin yöllä kauniilta ja seksikkäältä, aamulla olen pelottava Dracula. Enkä edes osaa hieroa, Eva naurahtaa.

- Välillä miehet myös huorittelevat, kun en lähde heidän mukaansa. Se tuntuu aina yhtä ikävältä.

Suurinta päänvaivaa Evalle on kuitenkin koitunut taksitarkastajista. Evan mukaan tarkastajat ovat huomautelleet hänen pukeutumisestaan, sillä minihame ja värikkäät vaatteet eivät ole kaikkein tavallisin taksikuskin työasu.

- Tarkastajat ovat käskeneet minua laittamaan lisää vaatteita päälle, koska heidän mielestään olen liian seksikäs taksikuskiksi. Mutta eiväthän vaatteet tee hyvää kuskia! Miksi taksikuski ei saisi olla kaunis ja seksikäs, kuten minä? Eva kysyy.

Haastatteluhetken on aika päättyä, kun Evan autoon istahtaa jälleen uusi asiakas. Miesasiakas saa Evalta tavalleen ominaisen tervehdyksen.
Hello baby! Where do you wanna go? Eva huudahtaa ja painaa mittarin päälle.

Taksi-ohjelma JIM-kanavalla maanantaista torstaihin klo 21.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    7. 7

      Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

    8. 8

      FBI julkaisi ”vanhennetut” kuvat: Heitä etsitään kuuluisasta konekaappauksesta, jossa kuoli 22 ihmistä

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    10. 10

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää