Severi

Viihde

Esko Eerikäisen työt radiossa loppuivat: Harmittaa, muttei yllätys

Julkaistu:

Julkkisjuontaja Esko Eerikäistä harmittaa, kun sopimus SuomiPOP -kanavalla päättyi.
- Mutta se oli myös hyvä juttu, hän sanoi IS:lle.

Kun Sanoma-konserniin kuuluva Nelonen osti viime keväänä Metroradion ja sen kolme radiokanavaa SuomiPOP:in, Grooven ja Metro FM:n, Esko Eerikäinen osasi jo aavistella, mitä tuleman pitää.

- Harmittaa, mutta en saanut potkuja. Minulla oli sopimus syyskuun loppuun, Eerikäinen sanoo IS:lle.

Lähtö ei tullut edes ihan yllätyksenä, Eerikäinen sanoo. Eerikäiselle selvisi kesäloman jälkeen, että SuomiPOP:illa ei ole hänelle enää käyttöä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Kun se, mitä me oli lähdetty SuomiPOP:illa Janne Katajan kanssa tekemään, tuli aika lähelle Neloseen jo entuudestaan kuuluneen Radio Aallon vastaavaa konseptia, sen pystyi päättelemään, että jotain muutoksia voi olla tulossa, Eerikäinen sanoi.

Eerikäinen kiittelee vuolaasti  yhteistyötä Janne Katajan ja koko tiimin kanssa.

- Se harmittaa, että ei saa jatkaa nyt sen porukan ja erityisesti Jannen kanssa.

Eerikäisellä ei ole vielä uutta työtä tiedossa. Julkisuudessa on jo kerrottu, että ensi keväänä hän tekee Liv-televisiokanavalle Sinkkulaiva-nimistä ohjelmaa.

- Ja pakko sanoa, että on jopa helpotus ottaa vähän rauhallisemmin. Tässä elämäntilanteessa, kun olen tavallaan yksinhuoltaja, ja olen vastuussa minun ja ex-puolison 2,5-vuotiaasta, aikaiset aamut eivät edes oikein sovi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    3. 3

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    6. 6

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    7. 7

      17-vuotias nuorukainen hyökkäsi kirveen kanssa ihmisten kimppuun Sveitsissä – useita loukkaantui

    8. 8

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    9. 9

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    3. 3

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    6. Näytä lisää