Silja, Selja

Viihde

Hän on uusi Hyvät ja huonot uutiset -panelisti

Julkaistu:

Nelosen suosikkiohjelma Hyvät ja huonot uutiset vahvistuu Niina Lahtisella.
Ensimmäisellä kaudella ihastuttanut panelisti Pirjo Heikkilä jättää sarjan. Heikkilän tilalle panelistipöytään istahtaa näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen.

Lahtinen käsikirjoittaa muun muassa poliittista satiiria YleLeaks, lisäksi hän on juontanut Ismo Leikolan kanssa TV1:n Suomi myytävänä -sarjaa.

Nelosen syksyn pressitilaisuudessa Lahtinen kertoo irtisanoutuneensa Riihimäen kaupunginvaltuustosta keskittyäkseen uuteen pestiinsä sekä YleLeaksiin.

- Suunnittelimme aluksi Pirjon tilalle kenialaista näyttelijää. Sitten päätimme mennä ihan toiseen suuntaan ja mietimme Jussi Halla-ahoa, mutta Kuustonen ei halunnut sivaria ohjelmaan, päädyimme sitten Niinaan, alusta alkaen ohjelmassa hauskuuttanut kirjailija Miika Nousiainen vitsailee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lahtisen lisäksi ohjelmassa nähdään vanhat tutut kasvot: Mikko Kuustonen, Henkka Hyppönen, Tuomas Kyrö sekä Nousiainen.

- Minut pidettiin mukana säälistä. Olen hakenut Huippumalli haussa ja Junior MasterChef -kisoihin, mutta olin molempiin liian lyhyt, Kuustonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    4. 4

      Torstaina iso myräkkä, luvassa huonoa ajokeliä – "Jos ei ole vaihtanut talvirenkaita vielä alle, paras jättää auto kotiin"

    5. 5

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    6. 6

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    7. 7

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    8. 8

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    9. 9

      F1-kuski ottaisi Kimi Räikkösen mukaansa autiosaarelle – perusteli valintaa nokkelasti

    10. 10

      X Files -tähti Gillian Andersonin 23-vuotiaasta tyttärestä kasvoi äitinsä veroinen kaunotar – yhdennäköisyys villitsi fanit: ”Kuin kaksoisolentoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    6. 6

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    10. 10

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    4. 4

      Torstaina iso myräkkä, luvassa huonoa ajokeliä – "Jos ei ole vaihtanut talvirenkaita vielä alle, paras jättää auto kotiin"

    5. 5

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    6. Näytä lisää