Saana, Saini

Viihde

Taas sokkilähtö - Nyt Stephanie jättää Kauniit ja rohkeat

Julkaistu:

Kauniiden ja rohkeiden vakiokalustoon alusta alkaen kuulunut Susan Flannery jättää sarjan.
Forresterien perheen matriarkka Stephanie Forresteria esittävä Susan Flannery on ilmoittanut jättävänsä Kauniit ja rohkeat, kertoo Huffington Post.

Flannery on ollut mukana sarjassa alusta alkaen, eli vuodesta 1987.

Saippuasarjoihin erikoistunut Soaps In Depth kertoo Flanneryn ilmoittaneen sarjan tuottajille lähtevänsä. Hän on allekirjoittanut sopimuksen, joka sallii käsikirjoittajien kirjoittaa Stephanien hahmon ulos sarjasta.

Stephanie on sarjassa kärsinyt viime aikoina terveysongelmista, joten se saattaa hyvin koitua hahmon kohtaloksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Flanneryn yllättävä ilmoitus tulee vain muutama viikko sen jälkeen, kun Stephanien poikaa Ridgeä esittävä Ronn Moss ilmoitti jättävänsä sarjan.

Myös Moss kuului sarjan neljään mukana olevaan alkuperäisnäyttelijään. Ridgen hahmon poistuminen nähdään yhdysvaltalaistelevisioissa 14. syyskuuta.

Flanneryn ja Mossin lähdön jälkeen alkuperäisistä jäljelle jäävät vain Eric Forresteria esittävä John McCook ja Brookea esittävä Katherine Kelly Lang.

Lang ennätti jo rauhoittelemaan hätääntyneitä fanejaan:

- Voin onnellisena ilmoittaa, että olen allekirjoittanut uuden kahden vuoden sopimuksen Kauniiden ja rohkeiden kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    4. 4

      Rauman Lyseon lukiossa nähty mies puukon kanssa – oppilaat luokissa, poliisi paikalla

    5. 5

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    6. 6

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    9. 9

      Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

    10. 10

      Adolf Ehrnroothin isä oli legendaarinen oikeuslääkäri, joka avasi ennätysmäärän murhattujen ruumiita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    9. 9

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    10. 10

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    4. 4

      Rauman Lyseon lukiossa nähty mies puukon kanssa – oppilaat luokissa, poliisi paikalla

    5. 5

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    6. Näytä lisää