Madonna saapuu - rohmuaako hän jälleen suomalaisliikkeen minipöksyt? - Viihde - Ilta-Sanomat

Rohmuaako Madonna jälleen suomalaisliikkeen minipöksyt?

Näissä minisortseissa Madonna esiintyi Helsingissä 2009.

Julkaistu: 6.8.2012 15:27

Madonna ihastui kaksi vuotta sitten suomalaisliikkeen tanssipöksyihin.

Tanssiasuihin erikoistunut helsinkiläisliike varautuu Madonnan sunnuntain keikkaan varaamalla tähden lempipöksyjä erityisen paljon hyllyihinsä.

- On niitä varattu hyllyyn selkeästi enemmän kuin normaalisti, Piruetin toimitusjohtaja Susanna Etula vahvistaa.

Madonna vieraili Suomessa ensimmäisen kerran elokuussa 2009, jolloin tähden edustaja kävi ostamassa ennen keikkaa yhdet trikoosortsit.

Sama herra tuli seuraavana päivänä Madonnan kuvan kera liikkeeseen ja kertoi, että pop-tähti oli pitänyt päällään Piruetin oman malliston mikroshortseja edellisillan konsertissa.

Mies osti lopulta koko liikkeen varaston samanmallisista trikoohousuista.

Etulan mukaan uudella kiertueella on nähty paljon samantyylisiä pöksyjä, joten tähti voi hyvin haluta täydentää varastoaan Suomessa. Piruetissa toivotaankin, että Madonna muistaisi paikan.

- Toki on käynyt mielessä, että hän saattaisi haluta uudelleen samoja housuja, kun viimeksi osti niin monet. Toivotaan niin, täällä on avoimet ovet Madonnalle, Etula naurahtaa.

Mustat mikrosortsit ovat Etulan mukaan saaneet kahden vuoden takaisen tapauksen jälkeen lempinimekseen Madonna-sortsit.

- Siitä on muodostunut niiden lempinimi. Emme tietenkään käytä sitä virallisesti, mutta kaikki tietävät mistä puhutaan, kun asiakas haluaa Madonna-sortsit.

Näissä minisortseissa Madonna esiintyi Helsingissä 2009.