Rupert Sanders ei ole nähnyt vaimoaan pettämisuutisen jälkeen - Viihde - Ilta-Sanomat

Rupert Sanders ei ole nähnyt vaimoaan pettämisuutisen jälkeen

Ohjaaja Rupert Sanders on ongelmissa vaimonsa, näyttelijä Liberty Rossin kanssa.

Ohjaaja Rupert Sanders on ongelmissa vaimonsa, näyttelijä Liberty Rossin kanssa.

Julkaistu: 5.8.2012 14:36

Seitsemän vuotta naimisissa ollut pariskunta ei ole tavannut pariin viikkoon.

Lumikki ja metsästäjä -elokuvan ohjaajan Rupert Sandersin ja näyttelijä Kristen Stewartin suhteen paljastuminen mursi Sandersin vaimon, näyttelijä Liberty Rossin.

People-lehti uutisoi, ettei Sanders ole tavannut vaimoaan sen jälkeen, kun suhde paljastui.

Vaikka Sanders on esiintynyt vihkisormus kädessään ei se kuitenkaan ole merkki sovinnosta. Rossia lähellä oleva lähde kertoo, ettei Ross ole tavannut miestään pariin viikkoon.

Seitsemän vuotta Sandersin kanssa naimisissa ollut Ross oli murtunut uutisen kuultuaan, mutta on kohun keskellä keskittynyt pariskunnan kahteen lapseen.

- Nyt hän tuntee olonsa vahvaksi ja odottaa pääsevänsä jatkamaan elämäänsä, lähde kertoo.

Heinäkuun lopulla julkaisemassaan anteeksipyynnössä Sanders pahoitteli tekemisiään.

- Olen täysin järkyttynyt siitä tuskasta, minkä olen aiheuttanut perheelleni. Minun kaunis vaimoni ja taivaalliset lapseni ovat kaikki, mitä minulla tässä maailmassa on. Rakastan heitä koko sydämestäni jaa rukoilen, että pääsisimme tämän yli yhdessä, Sanders pahoitteli.

Tuoreimmat osastosta