Pilvi, Pälvi

Viihde

Iltalehti: Lordin Awa paljastaa syyn eroon

Julkaistu:

Lordin pitkäaikainen kosketinsoittaja Awa jättää yhtyeen. Iltalehti kertoo, mikä on yllättävän eron taustalla.
Awa kertoi eilen jättävänsä yhtyeen ja soittavansa viimeisen Lordissa Rovaniemen Simerockissa 11. elokuuta.

- Soittaminen Lordin riveissä on ollut uskomattoman hieno kokemus, selkeästi parhaita ajanjaksoja elämässäni. Olen aina pitänyt kovasti Lordista, sen musiikista ja imagosta ja tulen varmasti tulevaisuudessakin seuraamaan tiiviisti bändin toimintaa, kertoi Awa.

- Lordi-poppoo oli ja tulee aina olemaan minulle kuin toinen perhe ja tulen kovasti ikävöimään bändiä ja fanejamme. Seitsemän vuotta yhtyeen riveissä on kuitenkin myös ollut henkisesti ja fyysisesti erittäin vaativaa ja sitovaa. Lordin kaltaisessa bändissä on oltava mukana sataprosenttisesti. Jos siihen ei enää kykene, on osattava päästää irti ja antaa tilaa uudelle.

Awan takana oleva Leena Peisa, 33, paljastaa Iltalehdelle inspiraationsa Lordissa soittamiseen loppuneen. Lehti kertoo rakkauden italialaismieheen näytelleen suurta roolia päätöksessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Seitsemän vuotta olin mukana. Tapasin nykyisen poikaystäväni Cosimon Ateenan viisuvoiton jälkeen vuona 2006 Euroopan-kiertueella, jolla hän soitti Lordin lämppäribändissä. Se oli aluksi ystävyyttä, mutta nyt jo rakkautta.

Peisa asuu suurimman osan vuodesta Italian Anconassa.

Hän muistelee aikaa Lordissa upeana.

Haittapuoliakin oli maskibändissä soittamisesta.

- Silmäni ärtyivät jatkuvasti piilolasien käytöstä ja hiostava naamio aiheutti ihottumaa. Muistelen aikaa upeana jaksona. Tapasin monia maailmantähtiä, kuten Metallican soittajia ja Musen jäseniä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisilla takaa-ajotilanne Oulunsalossa: Useita loukkaantui kolarissa, tie 816 kokonaan poikki

    2. 2

      Petrin riistakamera ikuisti todella harvinaisen vieraan idästä – ”Olihan se onnenkantamoinen”

    3. 3

      Linnanmäen tulevaan vuoristorataan pääsee rahalla jonon ohi

    4. 4

      Näin Fortumia on loattu Venäjällä - ”Juonii Suur-Suomea, voi katkaista tahallaan lämmöt, toimii Naton apurina...”

    5. 5

      Näin luet matkalaukun tunnistetarraa – paljastaa ”tasosi” matkustajana

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    2. 2

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    3. 3

      Prinsessa Sofia kohautti tyköistuvassa yläosassa – ulkomaillakin ällistyttiin: ”Ihan kuin malli!”

    4. 4

      Sometähti jakoi kuvia ”sugar daddyn” kustantamasta luksuksesta – totuus paljastui, kun poliisi sai kaunottaren rysän päältä kiinni

    5. 5

      Darude järkyttyi 8-vuotiaan poikansa kertomasta ilmiöstä – pureva tilitys muille vanhemmille: ”Puheet liikkuvat päähän ampumisessa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

    3. 3

      Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

    4. 4

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    5. 5

      Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

    6. Näytä lisää