Rasmus, Asmo

Viihde

IL: 60 vuotta täyttänyt Hannele Lauri ei halua enää kauneusleikkauksia

Julkaistu:

Näyttelijä Hannele Lauri kertoo viikonlopun Iltalehdessä, ettei tahdo ottaa enää kauneusleikkauksia.

Hannele Lauri täytti lauantaina 60 vuotta. Hänen mukaansa henkinen puoli on ulkokuorta tärkeämpää vaikka onkin aina ollut esteetikko. Kauneusleikkauksia näyttelijä ei enää halua.

-  Poskilihakseni on kerran nostettu, mutta mitään suurempaa en voi ottaa. Olen näyttelijä, ja minulla pitää olla ilmeet, Lauri sanoo.

Nainen tyrmää kliseet vastoinkäymisten opettavaisuudesta ja sanoo läheisen kuoleman olevan kaikista kauheinta. Lauri myöntää, ettei ole sinut kuoleman kanssa.

-  Kuolema on yksi asia, jota ihminen luontaisesti pelkää. Minulla olisi ollut monta mahdollisuutta kuolla nuorempana, mutta olen onneksi selvinnyt tähän päivään asti.

Lauri mainitsee auto-onnettomuuden, johon hän joutui 18-vuotiaana ystävänsä kanssa. Heidän autonsa pyörähti kahdesti ympäri ja jäi katolleen. Lauri ja hänen ystävänsä jouduttiin repimään irti tuulilasista.
Näyttelijä sanoo olevansa onnellinen ja iloitsee lapsenlapsistaan. Vaikka Lauri on tyytyväinen elämäänsä sinkkuna, olisi hän valmis rakastumaan. Se ei kuitenkaan ole asia, mikä olisi päivittäin hänen mielessään.  
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    2. 2

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    3. 3

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    4. 4

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    5. 5

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    6. 6

      Trumpin pois potkiman FBI-johtajan mystinen Twitter-tili paljastui – villit veikkaukset alkoivat välittömästi

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Huippulupaus kaatoi kaljaa pikkukylässä kaksi viikkoa sitten, nyt miljoonat tunnistavat hänet – ”Mitä tähän sanoisi”

    10. 10

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    2. 2

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    3. 3

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    4. 4

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    5. 5

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    6. Näytä lisää