Kari Peitsamo perui neljä keikkaansa viime tingassa - Viihde - Ilta-Sanomat

Peitsamo perui neljä keikkaansa viime tingassa

Tänään alkava Tammerfest-tapahtuma joutui viime hetkillä etsimään illalle uuden esiintyjän kun festivaalin vuosittainen vakioesiintyjä Kari Peitsamo perui kaikki neljä keikkaansa.

Kari Peitsamon Tammerfestin-keikat peruttu.­

11.7.2012 12:15

Tieto tuli järjestäjille vasta keskiviikkona aamupäivällä.

- Kuulimme noin yhdentoista maissa, ettei Peitsamo pääse illalla paikalle sairastapauksen vuoksi, vahvistaa Tammerfestin vastaava tuottaja Riki Huhtala.  

Artistin keikkamyyjä Janne Hietanen vahvistaa, että Peitsamolla on pitkittynyt flunssa ja poskiontelotulehdus:

- Hän on kyllä yleensä kova keikkaleka, menee vaikka ilman toista jalkaa, mutta nyt kävi näin. Harmi, sillä odotin keikkoja itsekin.

Hietanen kertoo, että Peitsamo olisi soittanut Tammerfesteillä keskiviikosta lauantaihin ja jatkanut sunnuntaina vielä Rovaniemelle Lapin kullan kimallus -festivaaleille.

- Tuossa kunnossa ei kuitenkaan lennellä ympäri Suomea esiintymässä, Hietanen toteaa.

Tammerfestin korvaava esiintyjä, Harri Marstio, löytyi nopeasti. Marstio paikkaa Peitsamon keskiviikon ja torstain keikat.

- Perjantaille ja lauantaille etsitään vielä paikkaajaa, kertoo festivaalin promoottori Timo Isomäki.

Isomäen mukaan Peitsamo on esiintynyt Tammerfesteillä perinteisesti joka vuosi.

- Ainakin hän on ollut mukana nyt kuuden vuoden ajan, jolloin festivaalia on järjestetty nykyisellä porukalla. Olen ymmärtänyt, että hän on ollut pitkään mukana ennen meitäkin, Isomäki toteaa.

Tammerfest järjestetään Tampereella 11.-14. heinäkuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?