Suosittu suomalaisbändi teki näyttävän paluun! - Viihde - Ilta-Sanomat

Suosittu suomalaisbändi teki näyttävän paluun!

Julkaistu: 8.7.2012 16:57

Viikonloppuna järjestetyn Lahden Summer Up -festivaalin kruunasi lauantai-iltana comeback-keikan tehnyt Kapasiteettiyksikkö.

Vuonna 2008 keikkailun lopettanut bändi keräsi tuhansittain hiphop-kansaa fiilistelmään vanhoja hittejään ja nauttimaan energisestä lavashow'staan.

Ainutlaatuisen paluun tehnyt bändi veti pitkän, lähes pari tuntia kestäneen keikan, jonka aikana lavalla sattui ja tapahtui.

Keikka oli spektaakkeli, johon kuului kundien vitseillä höystetyt välispiikit, koivuilla ja punaisella mökillä ja kaikenlaisella kesäkrääsällä koristeltu lava sekä livebändi.

Keikan aikana lavalla vieraili myös muita artisteja, kuten Elastinen.

Bändin poikien eli Uniikin, Andun ja Tasiksen vaatteet vaihtuivat lukuisia kertoja. Heidät nähtiin niin tyylikkäissä puvuissa kuin rennoissa kesävaatteissakin.

Alkuun keikkaa seurasi valtava yleisö, mutta illan edetessä ja sateen alkaessa alkoi ihmisiä valua tasaiseen tahtiin pois. Sitkeimmät kuitenkin palkittiin, kun keikan loppupuolella bändi alkoi soittaa tunnettuja hittejään. Yleisö tamppasi maata ja huusi muun muassa yhden bändin suosituimman Pakko saada sut -biisin tahtiin.

Vaikka keikka olikin odotettu ja bändi sekä järjestäjät olivat siihen selvästikin panostaneet, oli yleisöllä tuskailemista sateen lisäksi tuskastuttavan pitkien välispiikkien sekä osittain häsellykseksi menneiden väliohjelmanumeroiden kanssa.

Kaiken kaikkiaan keikka kuitenkin kirvoitti varmasti monille muistoja takavuosien suomiräpin suurmenestyksestä.

10-vuotista taivaltaan juhlistanut Summer Up keräsi kahden päivän aikana 30 000 kävijää.

Festarikansaa villitsi muun muassa tämän hetken kuumimmat kotimaiset hip-hop- ja reggae-artistit, kuten Petri Nygård, JVG, Elokuu, GG Caravan, Jukka Poika ja Cheek.

Ulkomaalaisvahvistuksena kuultiin ruotsalaisräppäri Mohombi, joka tanssitti yleisöä muun muassa Bumby Ride ja Dirty Situation -hiteillään.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?