Viihde

Justin Bieber rakastaa suomalaisia fanejaan

Julkaistu:

IS tapasi maailman suosituimman teinitähden Justin Bieberin Oslossa.
Kansallisteatteri Oslon ytimessä on arvokas vanha rakennus. Se sopi hyvin kanadalaisen supertähden Justin Bieberin, 18, Euroopan pressipäivän näyttämöksi.

Vaikka Bieber ei ole vanha, arvokas hän on koko viihdeteollisuudelle:

Bieberistä
ollaan kasvattamassa kovaa vauhtia 2000-luvun suurnimeä, uutta popin kuningasta. Bieberin odotetaan täyttävän miljoonien lapsi- ja teinifaniensa toiveet, mutta nousevan myös vanhemman yleisön tietoon. Vastuu tästä kaikesta painaa myös nuoren miehen hartioita.

- Aina, kun julkaisee levyn tuntee paineita, Bieber sanoo.

-
Mielestäni uusi levyni on kypsempi kuin edelliset kaksi levyäni. Uskon, että tähän voivat samastua vanhemmatkin kuulijat, hän mainostaa.

Justin Bieber haluaa kiittää IS:n välityksellä suomalaisia uskollisia fanejaan.

- Kiitos suomalaisille faneilleni! Rakastan teitä. Ja toivon, että pääsen pian käymään Suomessa.

Justin Bieber
sanoo, mitä tähtiartistit tapaavat sanoa. Hän kuitenkin ymmärtää, miten tärkeää hänen musiikkinsa on hänen nuorille kuulijoilleen.

- Mieleeni parhaiten jäänyt fanitarina koskee torontolaista tyttöä, joka sairastui syöpään. Hän kertoi kuunnelleensa paljon musiikkiani, ja se auttoi häntä selviämään hoitojen läpi, Bieber kertoo.

- Tiedostan asemani roolimallina. Mutta samaan aikaan minun on oltava armollinen itselleni: en ole täydellinen, teen virheitä. Se on inhimillistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt