Reino Nordin Trendissä: Olen narsistinen ja biseksuaali idiootti

Julkaistu:

Muusikko-näyttelijä Reino Nordin puhuu elämästään ja Iholla-sarjan nostamasta julkisuudesta uudessa Trendi-lehdessä.
Uuden levynsä Kohti huomista keskiviikkona julkaisseen Reino and the Rhinosin johtohahmo Reino Nordin puhuu avoimesti elämästään Trendin haastattelussa.

Hän kertoo Trendi-lehdelle seitsemän vuotta sitten kolmostiellä tapahtuneesta kolarista, joka sattui miehen nukahdettua rattiin yli sadan kilometrin tuntivauhdissa. Kolme volttia heittänyt auto puristui lopulta metalliromuksi Nordinin ympärille. Nordin selviytyi vammoitta.

- Aivan naurettava juttu! Mieti nyt, miten helposti tämä paskanjauhaminen voi loppua.

Nordin puhuu persoonastaan, jonka rooliin kuuluu flirttailu yleisön kanssa. Hän myöntää antaneensa vaimolleen Marialle välillä liian vähän aikaa ja huomiota. Nordin ei tunnu ymmärtävän, miten Maria jaksaa häntä.

- Olen alusta asti hokenut läheisilleni olevani ensisijaisesti taiteilija. Olen narsistinen ja biseksuaalinen idiootti, joka rakastuu helposti. Se on ongelma, mutta myös voimavra. Minun tehtäväni muusikkona ja näyttelijänä on toimia eräänlaisena hurmosmeklarina. Tunteiden välittäminen onnistuu paremmin vereslihalla kuin tuhannen kilon panssarin ala.

Nordin kertoo lehdelle haluavansa yhdistää sekopäisen taiteilijan ja perheenisän maailman.

- En tietenkään halua kehittyä vain taiteilijana, vaan myös ihmisenä ja isänä. Huomaan, että tunne-elämäni on jo nyt tasaantunut. Aikuistuminen auttaa.

Nordin työsti uutta levyään kaksi vuotta.

- Levy olisi varmaan tullut kolmessa kuukaudessa, jos olisin pelkästään keskittynyt levyyn ja jättänyt vaimolle huutamisen vähemmälle, Nordin kertoi IS:lle keväällä.



Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt