Kohu paisuu John Travoltan ympärillä: Kaksi uutta syytettä - Viihde - Ilta-Sanomat

Kohu paisuu John Travoltan ympärillä: Kaksi uutta syytettä

Näyttelijä John Travoltaa vastaan on nostettu kaksi uutta syytettä seksuaalisesta häirinnästä ja sopimattomasta käytöksestä.

19.5.2012 16:12

Yhteensä seitsemän miestä on nyt nostanut syytteet Pulp Fiction -tähteä vastaan seksiskandaalissa, Female first kertoo.

Ensimmäinen tuntemattomana pysyttelevä mieshieroja astui julkisuuteen viime viikolla. Sen jälkeen kuusi muuta miestä on kertonut John Travoltan kosketelleen heitä sopimattomasti tai ehdottaneen seksiä.

Travoltan asianajaja Marty Singer on kiistänyt kaikki syytökset, joita näyttelijää kohtaan on esitetty. Travolta on antaumuksellinen skientologi ja hän on ollut naimisissa näyttelijätär Kelly Prestonin kanssa vuodesta 1991 lähtien.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?