Anja, Anita

Viihde

Euroviisukonkari Hanna-Riikka Siitosen neuvo Pernillalle: Varo kilpailusokeutta

Julkaistu:

Pernilla edustaa Suomea Bakussa järjestettävissä Eurovision laulukilpailuissa. Hanna-Riikka Siitonen on käynyt kolmet kisat ja tietää, mikä Pernillaa odottaa.
Hanna-Riikka Siitonen on laulanut Suomen joukoissa kolmessa eri euroviisuissa sekä osallistunut useisiin karsintoihin. Hänen isänsä Fredi Siitonen on esiintynyt kisoissa kahdesti ja säveltänyt lisäksi yhden kilpailukappaleen.

Hanna-Riikka, 41, tietää siis, mistä puhuu, kun hän neuvoo kisoihin pian osallistuvaa Pernilla Karlssonia, 21.

- Kilpailusokeutta kannattaa varoa. Siellä tulee sellainen oma-aloitteinen ”kaikki biisit on ihania”-huuma ja saakin tulla, mutta fokuksen pitäisi kuitenkin pysyä siinä kolmessa minuutissa ja omassa esityksessä, hän tähdentää.

Tiistain semifinaalissa ratkeaa, nähdäänkö Pernilla myös kilpailun finaalissa. Vaikka tie loppukilpailuun ei aukeaisikaan, hän seuraa finaalia paikan päällä Bakussa.

- Mutta toivon kyllä pääseväni finaaliin. Se olisi mahtavaa! Teen parhaani, hän vakuuttaa.

Hanna-Riikka on kahdesti kokenut myös sen hetken, kun matka katkeaa semifinaaliin.

- Silloin täytyy hyväksyä, että joutuu vähän sivuun ja turistin asemaan kilpailusta ja huomion keskipisteestä, ja nauttia siitä tilanteesta, hän sanoo.

Hanna-Riikan mukaan myös jännittämistä voi harjoitella. Mutta miten, lue siitä lisää uudesta Tv-lehdestä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

* Lista kaikista tämän vuoden viisuista, pisteytä oma suosikkisi!
* Brad Pittin tähtihaastattelu
* A-studion Katri Makkonen kertoo, mitä oppi tsunamista
* Tv-ystävänä Iholla-sarjan Heli Kajo
* 61 kanavan ohjelmatiedot, yli 50 arviota sekä ristikkoextra

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Titanicin 1. luokan matkustajan kirjeestä maksettiin jättisumma – ”Tärkein Titanic-kirje, jonka olemme huutokaupanneet”

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

    9. 9

      Kimi Räikköselle inhottavan pieni tappio – menetti aikaa tiukoissa mutkissa

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. Näytä lisää