Pissahätä iski tiellä – Poppari jakoi kuvan itsestään housut kintuissa

Julkaistu:

Poppari Ke$halle iski hätä liikenteen keskellä.
Tik Tok –kappaleellaan tunnetuksi tullut yhdysvaltalaispoppari Ke$ha jakoi 3,1 miljoonan Twitter-seuraajansa kanssa kuvan itsestään housut kintuissa. 

Kuvan kuvatekstissä poppari huhuilee paikalle poliiseja ja syyttää teosta liikennettä. Bang-viihdeuutistoimiston mukaan Kaliforniassa julkisesta virtsaamisesta voi saada jopa 270 dollarin sakot.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Ke$ha helpottaa itseään väärässä paikassa. Hän on kertonut muun muassa tutustuneensa Lily Alleniin BRIT Awardsien vessassa.

- Tapasin Lilyn kun pissasimme yhtä aikaa käsienpesualtaisiin palkintogaalassa vuonna 2010, laulaja on sanonut haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt