Satu, Luukas

Viihde

Uupunut tv-tähti: Kalenterini on nyt täysin tyhjä

Julkaistu:

Uupumukseen maaliskuun alussa sairastunut Lorenz Backman ei ole palannut töihin.
Tällä hetkellä hän lomailee.

Maaliskuun alussa uupumukseen sairastunut juontaja Lorenz Backman ei ole vielä palannut töihin.

- En varsinaisesti ole enää sairauslomalla, mutta lomalla olen. Nautiskelen nyt elämästä, Backman kertoi eilen IS:lle.

Rentoutuneen ja hyväntuulisen kuuloinen juontaja on onnistunut järjestämään itselleen lomaa siivoamalla kalenterista pois kaikki työkeikat.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Kalenterissani on nyt täysin tyhjää.

Juontaja on niin kiinni lomailussa, ettei hän ole muistaa reilun viikon päästä järjestettävää TV5:n Pallon viemää -golf-ohjelman pressitilaisuutta, jossa hänen on ilmoitettu olevan läsnä.

- Se pitää paikkaansa, sinne osallistun. En muistanut koko pressiä, mutta olisin sen kalenterista kyllä nähnyt, sillä siellä ei ole muita töitä tällä hetkellä.

Backman jäi sairauslomalle maaliskuun alussa, välittömästi Nelosen Mitä tuli tehtyä -hypnoosiohjelman kuvausten päätyttyä.

- Olin tehnyt viime elokuusta lähtien töitä tauotta, viikonloput mukaan lukien. Jossain vaiheessa aloin väsyä, kun en tajunnut omia rajojani, Backman kertoo tuolloin IS:lle.

Juontajan uupumus kärjistyi haastavaa ohjelmaa tehdessä, ja kerran juontaja jopa purskahti itkuun kesken kuvausten. Stressiin liittyi myös unettomuutta. Backman sai juonnettua kuvaukset loppuun hypnoosin voimalla.

Tv-ohjelman kuvausten lisäksi Backman teki juontokeikkoja ja arki-iltapäivien ohjelmaa Radio Novassa. Backmanilla on kotona myös kolme pientä lasta.

Sairausloma helpotti vointia jo heti ensimmäisenä päivänä. Backmanin oli tarkoitus palata töihin parin viikon sairausloman jälkeen, mutta toisin kävi.

- Palaan töihin sitten kun tuntuu siltä, että täytyy tehdä töitä, hän kertoi eilen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen NBA-seurassa kuohuu – pelaaja löi joukkuekaverin sairaalahoitoon

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    6. 6

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    7. 7

      NBA:ssa hirveä loukkaantuminen: Tähtipelaajan nilkka murtui virheasentoon – vastustaja alkoi rukoilla

    8. 8

      Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

    9. 9

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    10. 10

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen NBA-seurassa kuohuu – pelaaja löi joukkuekaverin sairaalahoitoon

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    6. Näytä lisää