Karl Lagerfeld pyysi anteeksi Adelelta Chanelin laukuilla - Viihde - Ilta-Sanomat

Karl Lagerfeld pyysi anteeksi Adelelta Chanelin laukuilla

Chanelin muotitalon luova johtaja Karl Lagerfeld haukkui aiemmin tänä vuonna laulajatar Adelea ”hieman liian lihavaksi”.

3.4.2012 14:51

Nyt muoti-ikoni katuu puheitaan ja lepyttelee upeaäänistä laulajatarta kokoelmalla Chanelin käsilaukkuja.

Female first -lehden verkkosivuilla kerrotaan Karl Lagerfeldin sanoneen tiimilleen sen jälkeen, kun kuuli Adelen keräävän käsilaukkuja, että lähettävät laulajattarelle kaiken, mitä muotitalolla on tarjota.

Lagerfeld haluaa sovitella, sillä suunnittelija haluaa pitää ovet avoinna mahdollisuudelle työskennellä jatkossa yhdessä. Lähteen mukaan Lagerfeld voi nähdä Adelen keulakuvana Mademoiselle-laukuille kun Blake Livelyn sopimus päättyy.

Lagerfeld on selitellyt sanomisiaan ja kertonut,olevansa ärsyytynyt itseensä päädyttyään pilkkaamaan Adelea. Miehen kertoman mukaan, hän tarkoitti lauseen kohteliaisuudeksi, sillä pitää naista kauniina ja jumalaisena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?