Neumannin rakas on 20 vuotta nuorempi missi! - Viihde - Ilta-Sanomat

Neumannin rakas on 20 vuotta nuorempi missi!

Pertti Neumann seurustelee nykyään useisíin kauneuskilpailuihin osallistuneen Anna Pohtimon kanssa.

2.4.2012 15:34

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3. Neumann myöntää seurustelun IS:lle.   - Kyllä, mitä ilmeisimmin seurustelemme, Neumann kertoo.   - Tosin olemme aika tuore pari ja tämä on meillekin niin uusi juttu, että menemme nyt ihan rauhallisesti eteenpäin.   Neumann ei halua kertoa sen enempää siitä, missä he tapasivat, mihin hän Annassa ihastui tai onko Anna mahdollisesti tavannut jo hänen kaksi lastaan.

MTV3:n mukaan pari on tuntenut vain päiviä ja kyseessä oli "rakkautta ensi silmäyksellä" -tyyppinen ihastuminen.   Anna Pohtimo on muun muassa kauneuskisoista tuttu. Hän osallistui Suomen Neito -kilpailuun 2004, kaksi vuotta myöhemmin hän kisasi Miss Bikini of the Universe -kisassa, 2007 hän osallistui Miss Ea h -kauneuskilpailuun sekä Miss Tourism Queen of the Year -kilpailuun Malesiassa ja 2010 hänet valittiin Mrs. Globe Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.   - Olen kauneuskuningatar ja malli, Anna kuvailee itseään Twitterissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?