Anni Sinnemäki on raskaana

Julkaistu:

Vasta avioitunut kansanedustaja Anni Sinnemäki vahvistaa Ilta-Sanomille odottavansa lasta yhdessä miehensä Anton Montin kanssa.
Runsaat kaksi vuotta seurustelleet kansanedustaja Anni Sinnemäki, 38, ja johtaja Anton Monti, 47, sanoivat toisilleen tahdon 26. helmikuuta. Häitä tanssittiin lähipiirin kanssa Helsingissä.

- Totta se on. Olen mennyt naimisiin, kiitos onnitteluista, kansanedustaja Anni Sinnemäki vahvistaa hääuutisen Ilta-Sanomille.

Ilta-Sanomat on myös kuullut Sinnemäen lähipiiriltä, että pariskunnalle on myöhemmin tänä vuonna syntymässä lapsi.

- Vahvistan saamanne tiedon, Anni Sinnemäki myöntää Ilta-Sanomille onnellisena.

Hääpäivän jälkeisistä hetkistä Sinnemäki paljastaa sen verran, että tuore aviopari teki lyhyen häämatkan Tukholmaan.

Hollantilaisen autoalan yrityksen maajohtajana toimiva Anton Monti ja Anni Sinnemäki tapasivat toisensa Suomessa pari vuotta sitten. Pikkuhiljaa he alkoivat seurustella, mutta eivät tuoneet suhdettaan julkisuuteen. Heidät on kuitenkin bongattu yhdessä niin arvokkaissa tilaisuuksissa kuin ihan arkisesti Helsingin keskustassa.

Anton Monti on nimestään huolimatta Suomessa syntynyt ja Suomen kansalainen. Italialainen sukunimi tulee hänen italialaiselta isältään. Monti asui nuoruudessa Italiassa ja hänen äitinsä asuu Roomassa, missä Sinnemäki ja Monti ovat käyneet lomillaan.

Avioliiton myötä Anni Sinnemäki on muuttanut kommuuniasunnostaan miehensä kauniiseen kotiin. Yhteinen koti sijaitsee Helsingin keskustan lähellä.

Eduskuntaan 1999 noussut ja myös ministerinä toiminut Anni Sinnemäki on ollut aiemmin aviossa säveltäjä Kerkko Koskisen kanssa. Sinnemäellä on myös aikuisiän saavuttanut Siiri-tytär. Anton Monti on myös ollut aiemmin aviossa, mutta hänellä ei ole lapsia.

Hääutisen kertoi ensimmäisensä Me Naiset -lehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt