Satu, Luukas

Viihde

Aku Louhimies paljastaa: Tällainen on seuraava elokuvani!

Julkaistu:

Aku Louhimiehen elokuva Vuosaari pyörii teattereissa, kun mies toteuttaa jo seuraavaa elokuvaansa.
Helmikuun alussa ensi-iltansa saanut Vuosaari-elokuva on herättänyt monissa katsojissa ihmetystä, miksi elokuvaan alun perin mukaan merkityt näyttelijät Antti Luusuaniemi, Janne Virtanen ja Asli Bayram puuttuivat Vuosaaresta.

Syy Luusuaniemen, Virtasen ja Bayramin puuttumiseen on ohjaaja
Aku Louhimiehen ja Vuosaaren tekijätiimin. Louhimies päätti nimittäin tiimeineen tehdä yhdestä Vuosaareen suunnitellusta tarinasta aivan oman elokuvansa.

- Tarina ehdittiin jo kuvata Vuosaarta varten, ja se oli jo Vuosaaren leikkauspöydälläkin, mutta päätimme irrottaa sen. Halusimme laajentaa sitä, koska se oli tarinana niin erilainen verrattuna muihin.

Antti Luusuaniemen esittämästä vapaaottelijasta kertova tarina laajeneekin romanttiseksi urheiluelokuvaksi. Louhimiehen mukaan elokuva on tarkoitus kuvata loppuun aikaisintaan ensi syksystä lähtien.

Arvioitui ensi-ilta elokuvalle on vuonna 2013.

- Koska Vuosaari on mennyt tähän mennessä niin hyvin, poikii se jatkoa. Luvassa ei ole kuitenkaan Vuosaaren jatko-osa, vaan aivan oma elokuvansa, joka kertoo urheilusta ja rakkaudesta. Se poikkeaa varmasti Vuosaaresta hyvin paljon, Louhimies paljastaa.

Elokuvan pääosassa on Luusuaniemi. Hänen lisäkseen saksanturkkilaisella Asli Bayramilla ja Janne Virtasella on niin ikään merkittävät roolit.

Louhimiehen mukaan uuden elokuvan käsikirjoitustyö on aloitettu, ja siitä vastaavat Vuosaaren tavoin Louhimies, Mikko Kouki ja
Niina Repo. Myös elokuvan tuotantotiimi on sama kuin Vuosaaressa.

Pääosaa esittävä Luusuaniemi on joutunut treenaamaan ja pudottamaan painoaan rajusti roolia varten.

- Kyseessä on tietynlainen sankaritarina, mutta tarinasta on paha sanoa vielä sen enempää, koska siitä on kuvattu vasta noin neljäsosa, Louhimies kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    6. 6

      Ministeri avautui seksuaalisesta häirinnästä – puolituttu mies tarrasi kiinni: ”Olet perehtynyt soteen täysin rinnoin”

    7. 7

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    8. 8

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    9. 9

      James Mashirin raju kolari tallentui poliisin valvontakameraan – video

    10. 10

      ”Maailman kaunein nainen” julkaisi kohun aiheuttaneen kuvan vuodelta 2000 – 37-vuotias malli vitsaili teinivuosistaan nasevasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    10. 10

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    6. Näytä lisää