Kauno, Kasperi

Viihde

Iskelmätähdeksi muuntautuva Iina Kuustonen: Voisin keikkailla Maisana

Julkaistu:

Iina Kuustonen nähdään pian MTV3:lla uudessa Helsingin Herra -sarjassa iskelmätähti Maisana.
Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet bongata televisioista uuden Maisa-nimisen artistin musiikkivideon ja ihmetellä, että kylläpä artisti näyttää kovasti Iina Kuustoselta. No, Iinahan se on. Musiikkivideo liittyy Maikkarin uuden draamasarjan mainoskampanjaan.

- Maisa on sarjassa maankuulu ja suosittu iskelmätähti, joten tällä musavideolla häntä nyt tehdään oikeastikin koko kansalle tutuksi, Kuustonen paljastaa.

Kuustonen ei ole ensimmäistä kertaa mikrofonin varressa. Hän kertoo laulaneensa koko ikänsä, esiintynyt lauluilloissa niin ikään laulavan ja näyttelevän Minka-siskonsa kanssa, näytellyt monissa musikaaleissa ja ollut pikkutyttönä mukana lapsibändissäkin.

- Mutta tällaista Maisan musaa, iskelmäpoppia, esitän nyt ensimmäisen kerran, Kuustonen sanoo.

Musiikki on ollut aina vahvasti läsnä koko perheen elämässä isän, muusikko Mikko Kuustosen kautta.

- Olen käytännössä kasvanut blues-festivaaleilla. Minulle tulee yhä turvallinen olo, kun kuulen bluesia, Iina sanoo.

Upeasta lauluäänestä ja lavakarismasta huolimatta Iina Kuustonen aikoo kuitenkin jatkossakin pysyä näyttelijänä.

- Parasta on, että näyttelemisen kautta voin tehdä muitakin itselleni rakkaita asioita, joten ei edes tarvitse tehdä valintaa. En voisi ajatellakaan, että olisin ilman näyttelemistä, suhtaudun siihen niin intohimoisesti, se on osa elämääni. Mutta voisin kyllä ihan hyvin tehdä keikkoja vaikkapa Maisana!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    3. 3

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    4. 4

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

    9. 9

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    10. 10

      Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    7. 7

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    8. 8

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    9. 9

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    10. 10

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    3. 3

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    4. 4

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää