Silja, Selja

Viihde

iPhone hiljensi kuuluisan orkesterin: Heittäkää hänet ulos!

Julkaistu:

Eturivissä pitkään ja hartaasti soinut iPhonen soittoääni hiljensi New Yorkin kuuluisan filharmonisen orkesterin.

Omituinen välikohtaus tapahtui tiistaina, kun orkesteri esitti Gustav Mahlerin yhdeksättä sinfoniaa.

Sinfonia oli edennyt loppuhuipennusta edeltävään hiljaiseen hetkeen, kun Marimba, yksi iPhonen perussoittoäänistä, alkoi piristä. Silminnäkijöiden mukaan puhelimen omisti vanhempi mies, joka ei tehnyt elettäkään vaientaakseen puhelimensa, kertoo CNN.

Sen sijaan orkesterin johtaja Alan Gilbert teki. Hän keskeytti soittamisen niin pitkäksi aikaa, että iPhone vaikeni.

Hän kysyi puhelimen omistajalta: ”Oletko valmis?” Koska vastausta ei tullut, hän odotti, että pirinä loppuu.

Meteliä kesti kolmesta neljään minuuttiin. Koska pirinää kesti niin pitkään, konserttiyleisö epäili, että puhelimeen ei soitettu, vaan kyseessä oli esimerkiksi muistutuksen hälytysääni.

Välikohtaus ei jäänyt illan ainoaksi. Kolme ihmistä päätti huutaa mielipiteensä miehelle koko kansan kuullen, kaksi heistä karjaisi: ”Heittäkää hänet ulos täältä!”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    7. 7

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    8. 8

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      F1-kuski ottaisi Kimi Räikkösen mukaansa autiosaarelle – perusteli valintaa nokkelasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    9. 9

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    10. 10

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. Näytä lisää