Matti, Matias

Viihde

Joulutarinakisa - Aino Aho: Perinne

Julkaistu:

C-sarjan voittaja: Aino Aho, 11, Kirkonkylän koulu, Tuusula
"Perinteinen joulu" on maailman viheliäisin käsite. Niin minä ajattelin, olin aina ajatellut. Halveksin ihmisiä jotka touhottivat joulusta jo lokakuussa, ja nauroin niille jotka ryntäilivät ostamaan viimehetken joululahjoja.

Vuosikausia olin yrittänyt tehdä joulusta niin erikoisen kun vain taisin. Monesti olin siinä onnistunutkin. Olin tarjoillut jouluna McDonald’sissa, patikoinut ympäri Aasiaa, soittanut rumpuja rock-konsertissa ja ylipäätään olin yrittänyt kaikin tavoin vältellä joulun perinteitä.

Nyt, katsellessani ulos ikkunasta joulu-aaton valjetessa, tajusin jotain. Ikuisesta perinteiden karttelustani oli muodostunut jonkinlainen... perinne. Vihaamalla perinteitä olin tehnyt perinteen ja tänäkin vuonna olisin jatkanut perinnettäni, ellen olisi tätä asiaa älynnyt.

Aloin itsekin mennä sekaisin. Nyt oli keksittävä jotain. Olisi tehtävä jotain uskomatonta, ennenkuulumatonta, jota kukaan ei vielä olisi jouluna tehnyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pysähdyin miettimään. Tarpeeksi erikoista, tarpeeksi hämmästyttävää, kuitenkin tarpeeksi tavanomaista. Ja sitten, kuin taivaalta olisi tipahtanut, sain loistavan idean.

Kukaan ei varmasti olisi joulu-aattona kiivennyt kirkon katolle ja juonut vadelmamehua! Hämmästyin itsekin omaa nerouttani.

Viidentoista minuutin kuluttua olin valmis. Mukanani oli pullollinen vadelmamehua ja parhaat kristallilasini. Kävellessäni kohti kirkkoa pysähdyin ajattelemaan miten ihmeessä pääsisin katolle herättämättä turhaa huomiota.

Askeleeni narskuivat lumessa. Kaduilla oli lähes autiota. Kaikki varmaan viettivät, perinteistä, tylsää ja tavallista joulua neljän seinän sisällä. Eipähän ainakaan kukaan tulisi kiskomaan minua alas.

Kirkko oli pieni, matala ja kivinen. Mittailin sitä katseellani. Sisältä kantautui joululauluja. Joulukirkko oli käynnissä.

Tuumin että helpointa olisi luultavasti kiivetä ränniä pitkin. Ei sittenkään! Viereisin talon vajasta pilkistivät tikapuut. Tuskin kukaan pahastuisi jos lainaisin.

Asetin tikapuut seinää vasten, ja lähdin kiipeämään. Askel askelmalta lähestyin kattoa. Viimein pääsin ylös ja istahdin.

Avasin laukkuni ja otin mehun ja lasin esille. Juuri silloin lumihiutaleet alkoivat leijua maahan. Siinä lumisateessa istuessani, kirkon katolla, hörppiessäni vadelmamehua, älysin jotain muutakin.

Ihmiset viettivät joulua miten tahtoivat. He viettivät joulua sillä tavalla mistä pitivät. Minä pidin siitä että joka kerta jouluni olisi erilainen. Joulusta ei kuitenkaan pystyisi tekemään täysin samanlaista uudestaan ja uudestaan, joten oliko perinteitä oikeastaan edes olemassa?

Juuri nyt en oikeastaan jaksanut edes miettiä sitä. Ajattelin jotain paljon tärkeämpää. Mitä ihmettä tekisin ensi jouluna?

Tuomarien perustelu: Tämä tarina kertoo todellakin erilaisesta joulusta, ihan kirjaimellisesti. Tarinassa on kekseliäs idea, siinä on myös itseironiaa sekä oivaltavaa pohdintaa. Tarinan sisältämä oivallus on kerrassaan mainio – jos toistuvasti ja tiedostaen välttää vihaamiaan perinteitä, tulee siitäkin perinne. Teksti on lisäksi taitavasti ja hallitusti kirjoitettu.

SARJAT

  • A-SARJA: 6-8 -vuotiaat
  • B-SARJA: 9-10 -vuotiaat
  • C-SARJA: 11-13 -vuotiaat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    2. 2

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    3. 3

      Valkohain epäillään hyökänneen naisen kimppuun Sydneyssä – rantoja suljettu, yhteisö shokissa

    4. 4

      Ihmisen pelätään hukkuneen Joensuussa – jäljet päättyivät suoraan sulaan

    5. 5

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    6. 6

      Sergei Ustjugov suljettiin olympialaisista ilman selityksiä – valmentajalta uutta tietoa pannan mahdollisesta syystä

    7. 7

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    8. 8

      Minne katosivat Elviksen miljoonat? Talousahdinkoon ajautuneella Lisa Marie Presleyllä on enää 11 000 euroa jäljellä isänsä valtavasta omaisuudesta

    9. 9

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    10. 10

      Bikinimalli Emily Ratajkowskilta jättiyllätys – naimisiin vain viikkojen seurustelun jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    2. 2

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    3. 3

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    4. 4

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    5. 5

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    6. 6

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    7. 7

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    8. 8

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    9. 9

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    10. 10

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    5. 5

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    6. 6

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    7. 7

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    8. 8

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    9. 9

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    2. 2

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    3. 3

      Valkohain epäillään hyökänneen naisen kimppuun Sydneyssä – rantoja suljettu, yhteisö shokissa

    4. 4

      Ihmisen pelätään hukkuneen Joensuussa – jäljet päättyivät suoraan sulaan

    5. 5

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    6. Näytä lisää