Tatu, Daniel

Viihde

Tamara Ecclestonen ja Kimi Räikkösen keskustelut loppuvat lyhyeen

Julkaistu:

Suomalaiset pääsevät pian seuraamaan Tamara Ecclestonen luksuselämää lähietäisyydeltä, kun hänestä kertova tosi-tv-sarja käynnistyy Sub-kanavalla.
Formula 1 on ollut aina Tamara Ecclestonen elämässä hyvin merkittävässä osassa. Hän tuntee alan sisäpiirin ja kuljettajat hyvin, ja esimerkiksi kaudella 2009 hän juonsi Italian  Sky Sports -kanavan formula 1 -lähetyksiä.

Vuoden 2007 maailmanmestari Kimi Räikkönen onkin Ecclestonelle tuttu mies.

- Tunnen hänet lähinnä hänen työnsä kautta. F1:n ulkopuolella en ole häntä juurikaan tavannut, Tamara sanoo IS:lle.

Millaisen kuvan olet Kimistä saanut?

- Hän on mukava mies, mutta todella hiljainen. Kun olemme tavanneet, minä olen saanut keksiä jatkuvasti puheenaiheita, että keskustelu jatkuisi. Hän ei siltikään puhu paljon, Tamara naurahtaa.

Tamara
ei ole koskaan käynyt Suomessa eikä hän tunne maastamme juuri mitään Räikkösen ja toisen F1-kuljettajan
Heikki Kovalaisen lisäksi.

Tiedän, että Suomessa on kylmä talvi. Mutta usko tai älä, pidän lumesta ja kylmyydestä! Rakastan lunta. Voisinkin tulla Suomeen kenties jo ensi vuoden aikana, Tamara vinkkaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  2. 2

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  3. 3

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  4. 4

    Kuvat leviävät: Kuningatar Elisabet tapasi nigerialaisen pariskunnan – poikkeuksellinen ”vaatemoka”

  5. 5

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  6. 6

    Kodin makeaan hajuun on syytä puuttua – syy voi löytyä lattiasta

  7. 7

    Eesti Päevaleht: Tallinnalaispoliitikko haukkuu Peter Vesterbackan pölynimurikauppiaaksi – pitää tunnelihanketta ”bluffina”

  8. 8

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  9. 9

    Sauli Niinistö: Suurmoskeijaan liittyvät kysymykset ehkä jopa aiempaa suurempia – ”Ei voi sisältyä minkäänlaisia taka-ajatuksia”

  10. 10

    Paavo Väyrynen keräsi jättiyleisön ensimmäiseen tenttiinsä – löi heti tiskiin kovan väitteen Sauli Niinistön ajamasta linjasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  3. 3

    Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

  4. 4

    Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

  5. 5

    Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

  6. 6

    Sotaveteraani ja vaimo järkyttyivät – erotettiin toisistaan Linnan juhlissa: ”Tuli itku”

  7. 7

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  8. 8

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  9. 9

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  10. 10

    Muistatko nämä Nobel-juhlien erikoisuudet? Prinsessa Madeleinen avara ”Baywatch-mekko” aiheutti valtavan kohun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  2. 2

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

  6. 6

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  7. 7

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  8. 8

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  2. 2

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  3. 3

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  4. 4

    Kuvat leviävät: Kuningatar Elisabet tapasi nigerialaisen pariskunnan – poikkeuksellinen ”vaatemoka”

  5. 5

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  6. Näytä lisää