Vappu Pimiä lähtee lemmenlomalle - Viihde - Ilta-Sanomat

Vappu Pimiä lähtee lemmenlomalle

Vappu Pimiä lähtee miehensä kanssa Italiaan.

Vappu Pimiä lähtee miehensä kanssa Italiaan.

Julkaistu: 5.12.2011 10:22

Pimiä haluaa viettää loman alkamisen kunniaksi laatuaikaa kihlattunsa kanssa.

Vappu Pimiä on hieman haikeissa tunnelmissa, kun jälleen yksi tanssikausi on ohi. Hänen mielestään tämänvuotinen Tanssii tähtien kanssa -kisa oli yksi yllätyksellisimmistä.

- Tämä oli aivan mahtava kausi, eikä yllätyksiä totisesti puuttunut. Studiossa ei ole ikinä ollut tällaista tunnelmaa. Koko studioyleisö oikein mylvi Jarpin freestyletanssin aikana, Vappu toteaa.

Vapulla ei ollut varsinaista suosikkia, koska hänelle ohjelma on ensisijaisesti työtä.

Vapun syksy on ollut muutenkin työntäyteinen, sillä hän on tehnyt samaan aikaan Korkojen kera -ohjelmaa. Ohjelma jää joulutauolle perjantaina.

Sen jälkeen Vappu saa jo hieman hengähtää ja rauhoittua jouluun. Ensin on kuitenkin lomareissun vuoro.

- Jaksan vielä viikon puskea töitä. Sen jälkeen lähdemme mieheni kanssa lomalle Italiaan. Ostin hänelle matkan syntymäpäivälahjaksi, Vappu kertoo.

Joulua ja uutta vuotta Vappu juhlii koti-Suomessa, sillä Korkojen kera palaa ruutuun jälleen 13. tammikuuta.

- Jouluna rauhoitun perhepiirissä.

Tuoreimmat osastosta