Silja, Selja

Viihde

Tältä näyttää Maria Lund Elizabeth Taylorina!

Julkaistu:

Sinikka Sokka ja Maria Lund tähdittävät Liz-musikaalia Tampereen Työväen Teatterissa.
Elizabeth Taylorin intohimoiseksi kutsuttu elämä puetaan musikaaliksi Tampereen Työväen Teatteriin.

Kanta-esityksen päärooleissa ensi syksynä nähdään Maria Lund nuorena ja Sinikka Sokka vanhempana Lizinä.

Musikaali rakentuu filmitähden elämän käännekohdille nuoruudesta aina 2000-luvulle asti.

- Esitys tapahtuu kahdella aikatasolla, menneessä ja nykyisyydessä. Se liikkuu myös päähenkilönsä mielen sopukoissa, kuvailee musikaalin toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja Tiina Brännare.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen käsikirjoittaja on Eppu Nuotio. Parivaljakko Brännare-Nuotion edellinen yhteistyö oli TTT:n Marilyn-musikaali.

Tarinan perustana on kehyskertomus, jossa nuori tuottaja tarjoaa vanhenevalle filmitähdelle vielä yhden pääroolin. Takaumissa Taylor palaa elämänsä värikkäisiin vaiheisiin, joihin kuului kahdeksan avioliittoa.

Vanhemman Lizin rooli on kirjoitettu varta vasten Sinikka Sokalle. Hän aikoo katsoa Taylorin elokuvat uudestaan läpi tulkintaansa varten.

- Vaikka tarkoitus ei ole tehdä näköispatsasta, hahmon temperamentissa pitää olla jotain tunnettavuutta yleisölle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

    6. 6

      Dramaattinen turvakameravideo hurjasta juoksusta: Pohjois-Koreasta loikanneen sotilaan auto juuttui mutaan – pakeni tulitusta

    7. 7

      18-vuotiasta kuopiolaista Helmiä odotti paareilla raajaton, silmätön mies – ”En saanut mitään ohjeita”

    8. 8

      Sanna Marin ihmettelee, miksi vain miehiä kutsutaan sankarihaudoille – Kaikkonen: ”Meillä pyritty autenttisuuteen”

    9. 9

      Kalervo Kummola pelkää venäläisten olympialaisista sulkemisen seurauksia: ”Koko olympiajärjestelmä on vaarassa romahtaa”

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    9. 9

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    10. 10

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

    6. Näytä lisää