Anneli Mattila muuttaa siskonsa naapuriin - Viihde - Ilta-Sanomat

Anneli Mattila muuttaa siskonsa naapuriin

24-vuotias iskelmätähti rakentaa taloa kotipaikkakunnalleen Karvialle.

10.10.2011 6:05

Marraskuussa kuudennen albuminsa julkaiseva Anneli Mattila juhli sunnuntaina Iskelmä-radion 11-vuotisristeilyllä Baltic Princessillä. Mukaan risteilylle hän oli ottanut isosiskonsa Anniinan.

- Oli kiva saada joku mukaan, ettei tarvitse yksin lähteä, Anneli selittää.

Annelilla on parhaillaan rakennusprojekti kesken kotipaikkakunnallaan. Hän rakentaa taloa järven rannalle, toisen siskonsa Anne Mattilan talon viereen.

- En ota mitenkään mallia hänen talostaan, mutta on kiva muuttaa siskon naapuriin. Olemme todella läheisiä.

Talveksi Anneli on suunnitellut etelään suuntautuvaa lomamatkaa.

- Pidän ensimmäisen kunnon lomani kahdeksaan vuoteen, 16-vuotiaasta asti esiintynyt nainen kertoo.

Anneli Mattilalla on Annen ja Anniinan lisäksi myös Anitta-sisko, sekä kolme veljeä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?