Saana, Saini

Viihde

Video: IS paikalla Matti Nykäsen keikalla - oliko tämä viimeinen ennen vankilaan menoa?

Julkaistu: , Päivitetty:

Matti Nykäsen lauantai-illan keikka oli kummallinen sekoitus kärsimystä, toivoa, hyväksyntää ja anteeksiantoa.
Yleisö oli täydestä sydämestä vankilaan lähtevän urheilijalegendan puolella. Moni oli tullut varta vasten kannustamaan Mattia.

- Halusin tulla tsemppaamaan häntä. Toivoisin, että hän ei mitenkään luhistuisi tuomiosta, helsinkiläinen Mimmi sanoi.

Hyväkuntoinen Matti Nykänen ei vaikuttanut tippaakaan luhistuneelta. Hän kertoi Ilta-Sanomille harjoittelevansa taas mäkihyppyä Jyväskylässä.

- Hyppäsin just 97 metriä. Se on sen merkki, että kyllä olen henkisesti hyvässä kunnossa, Matti Nykänen kertoi ravintolan takahuoneessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Minulla ei ole ikinä ollut näin onnellinen olo, Matti Nykänen mietti.

Vankilaan menosta mäkikotka ei halunnut sanoa mitään.

- Mikä? En mä tiedä, Nykänen sanoi, heilautti rennosti kättään ja lopetti haastattelun.

Monen ikäinen yleisö iloitsi erityisesti siitä, että rakastuneella Matti Nykäsellä tuntuu pitkästä aikaa menevän hyvin.

- Tässä on paljon sellaista, johon moni samaistuu. Ehkä sellainen tarina, että on mennyt tosi hyvin ja tosi huonosti ja nyt vaikka menee vankilaan, elämä näyttää hyvältä. Sellainen selviytyjä Matti on kuitenkin, nimettömänä pysytellyt kolmekymppinen nainen kertoi.

Matti Nykäsen viimeiseksi mainostetulle keikalle myytiin noin 350 lippua. Se on Stadin Tähti-ravintolan mittakaavan mukaan harvinaisen paljon.

Tuomittiin pahoinpitelystä

Nykänen on tuomittu vankilaan ex-vaimonsa Mervi Tapolan pahoinpitelystä, mutta tarkkaa päivä Nykäsen vankilaan menolle ei ole vielä tiedossa. Keikkakalenterissa ei tosin ole sovittuja keikkoja lähitulevaisuuteen.

Nykäsellä ei ole valituslupaa pahoinpitelytuomiosta, jonka Turun hovioikeus päätti pitää voimassa kesäkuisessa istunnossa.

Nykästä odottaa vuoden ja neljän kuukauden tuomio.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    7. 7

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    8. 8

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    9. 9

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    10. 10

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. Näytä lisää