Viihde

Järkyttävä aloitus Salatuilta elämiltä!

Julkaistu:

Salatut elämät palasi kesätauolta takaisin ruutuun todellisella sokkijaksolla. Mitä mieltä sinä olit jaksosta? Keskustele!

Sarjan järkyttävä avausjakso sisälsi paljon draamaa ja jännitystä. Katsojat saivat vihdoinkin vastauksia keväästä asti mietityttäneisiin kysymyksiin.

Viime kevään päätösjaksossa Katariina joutui ex-miehensä Miikan nappaamaksi. Mies heitti entisen rakkaansa vangiksi rautaiseen häkkiin. Miika kertoi Katariinalle syksyn avausjaksossa seuranneensa naista jo jonkin aikaa. Katariina ei olekaan ollut vainoharhainen. Miikan mielestä Katariina on pilannut hänen elämänsä.

Huumekoukkuun joutunut Peppi tarttui viimeiseen, kaameaan oljenkorteen saadakseen maksettua huumevelat Sergeille. Hän päätyi myymään itseään rahasta tuntemattomalle miehelle. Maksettuaan velat hän sortui ottamaan lisää huumeita.

Valeraskaana ollut Isabella olikin oikeasti raskaana. Keväällä nähtiin, kuinka häneltä tuli lapsivedet, ja nainen huomasi todella odottavansa vauvaa. Hänet kiidätetään sairaalaan synnyttämään. Poikavauvan isä on Sebastian.

Ossille lasta odottanut Cindy synnytti myös pojan. Cindy tiukkasi Ossilta, mikä Jennin ja Ossin avioliiton tila on. Tuore isä paukauttikin Jennille, ettei enää halua olla hänen kanssaan, jonka jälkeen tuoreet vanhemmat tunnustivat rakkauden toisilleen.

Jakson lopussa nähtiin todella järkyttävä käänne: Cindyn ja Isabellan poikavauvat vaihdetaan. Vastasyntyneet uinuvat sairaalasängyissä, kun huoneeseen astuu tuntematon henkilö nahkakäsineissä. Hän vaihtaa vauvojen paikkoja ja poistuu huoneesta hiljaa.

Mitä mieltä olit dramaattisesta jaksosta? Kommentoi jutun alle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomalaiset töllöttivät televisiota lähes 3 tuntia vuorokaudessa – vuoden katsotuinta ohjelmaa seurasi keskimäärin yli 2,4 miljoonaa ihmistä
      Kotimaa
    3. Taksinkuljettajaa epäillään seksuaalisesta ahdistelusta – naisasiakas kertoo IL:lle: ”Yritti suudella väkisin”
      Kotimaa
    4. Teollisuushalli syttyi Laukaassa, paikalla luvatta ollut mies pelastettiin
      Kotimaa
    5. Tunti sitten
    6. Lauri Markkasen Chicago Bulls katkaisi vihdoin tappiokierteensä – Cleveland kaatui 104–88
      NBA
    7. Otepään onnistuminen antoi elonmerkkejä Johanna Matintalolle: ”Perjantain ainoa tavoite on napata mitali”
      Maastohiihto
    8. Tiistaiaamusta on tulossa todella kylmä, –30 asteen raja rikkoutui etelässä jo maanantai-iltana
      Kotimaa
    9. Janni Hussi paljastaa totuuden Joel Harkimon kanssa tehdystä matkasta – kauan odotetusta lemmenlomasta tuli yksi iso pettymys
      Viihde
    10. Pellosta löytyi 1300-luvulla kuollut mies ja miekka, jossa luki ”Benedictus” – Nyt Janakkalan miekka­miehen perimästä selvisi uutta tietoa
      Tiede
    11. 2 tuntia sitten
    12. Antti Rinne jäi sairauslomalle sepelvaltimon tukoksen vuoksi – lääkäri kertoo nyt vaarallisesta kansantaudista, joka voi viedä hengen varoittamatta
      Kotimaa
    13. Bachelorette-Jenny ruotii menneitä – ei enää ryhdy suhteeseen vain läheisyyden kaipuusta: ”Sitä saa myös seksistä ja sunnuntaipoikaystävistä”
      Viihde
    14. Näytä lisää