Dungeon Siege 3:sta ei ole edes Diablon välipalaksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Dungeon Siege 3:sta ei ole edes Diablon välipalaksi

Vuonna 2002 käyntiin polkaistu Dungeon Siege -pelisarja on jatkunut vuosien mittaan hiljaisella liekillä, piipahtaen välillä myös avaruudessa Space Siege -pelin (2008) merkeissä.

13.7.2011 8:33

Sarjan perusongelmista ei ole kuitenkaan päästy missään vaiheessa eroon, eikä perheen uusin tulokaskaan onnistu heräämään täyteen loistoonsa.

Dungeon Siege 3 kyllä yrittää. Pelattavissa on neljä eri sankaria, jokaisella oma, erilainen tarinansa. Mikään näistä ei kuitenkaan sytytä, eivätkä hahmot herätä pitkällä tähtäimellä juuri muita tunteita kuin turhaumia ja tylsistymistä.

Diablo-henkistä seikkailua etsivien kannattaakin ennemmin tarkkailla muun muassa Diablo III:n ja Torchlight 2:n uutisia, tai vaikkapa tutustua PC:lle julkaistuun norjalaisjumalilla höystettyyn Magicka-luolaromppaukseen.

Katso Dungeon Siege 3 -pelin arvostelu oheiselta IS TV:n videolta!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?