Punkki ei aiheuttanut Petri Laaksosen aivotulehdusta - Viihde - Ilta-Sanomat

Punkki ei aiheuttanut Petri Laaksosen aivotulehdusta

Laulaja Petri Laaksonen epäili saaneensa toukokuussa aivotulehduksen punkinpuremasta.

Petri Laaksonen kävi lähellä kuolemaa.­

7.7.2011 13:08

Laulaja, lauluntekijä Petri Laaksonen on saanut jatkotutkimusten tulokset.

Toukokuussa Turun saaristossa saatu aivotulehdus vei Petri Laaksosen lähelle kuolemaa. Laaksonen itse epäili saaneensa vakavan tulehduksen punkin puremasta, jonka hän oli löytänyt kropastaan viikkoa ennen sairastumista. Lääkärit sanoivat tuolloin sen olevan mahdollinen syy.

Laaksonen joutui kesäkuussa jatkotutkimuksiin, joiden tulokset selvisivät hänelle eilen. Häneltä otettiin muun muassa selkäydin- ja verinäyte.

- Testeistä ei selvinnyt juuri mitään, mutta punkin purema se ei ollut. Tämä oli hämmentävä tieto, mutta toisaalta huojentavaa, koska puremien jälkitaudit ovat vaikeita, Laaksonen kertoo.

Aiheuttajana oli joku virus, muttei sitä pystytä testeillä todentamaan.

- Tämä jää toistaiseksi mysteeriksi. Virus on voinut tarttua mistä vain.

Laaksonen tuntee voivansa fyysisesti nyt hyvin. Hänen arvonsa alkavat lähetä normaaleja, eikä jatkokontrollia tarvita.

- Armon varassa eletään, tämä olisi voinut käydä kenelle tahansa.

Rankka kokemus muistutti Laaksosta, että elämälle ja terveydelle tulee olla kiitollinen.

- Kokemus oli hurja, mutta nyt voi kesä oikeasti alkaa, Laaksonen toteaa helpottuneena.

 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?