Provinssirock 2011: Social Distortion Mike Ness: What the f**k! - Viihde - Ilta-Sanomat

Social Distortionin nokkamies kummastelee Seinäjokea: What the f**k!

Julkaistu: 18.6.2011 20:22

Punkin pioneeriyhtye, amerikkalainen Social Distortion esiintyy lauantaina toista kertaa Suomessa, kun yhtye nousee Provinssirockin päälavalle klo 21.

Ilta-Sanomat tapasi yhtyeen keulahahmon Mike Nessin yhtyeen takahuoneessa, suitsukkeiden savun keskellä.

Karismaattiseksi herrasmieheksi osoittautuva Ness, 49, on yli 30 vuotta koossa olleen Social Distortionin ainoa alkuperäisjäsen. Yhtyeen nokkamies kertoi IS:lle olevansa innoissaan yhtyeen toisesta Suomen-keikasta.

Samaan aikaan Kaliforniassa asuva Ness kuitenkin myönsi, että hänellä on totuttelemista Seinäjoen kaltaiseen "maalaiskaupunkiin".

- Kun tulee Helsingin kaltaiseen suurkaupunkiin, tulee minulle heti kotoisa olo - kuin olisin New Yorkissa tai Los Angelesissa. Mutta kun saavuin tänne maaseudulle, ihmettelin että what the f***. En tiedä yhtään, mitä tehdä täällä tai missä minun pitäisi käydä syömässä, kun täällä on niin hiljaista ja rauhallista, perjantaina yhtyeensä kanssa Seinäjoelle saapunut Ness sanoo.

Social Distortion soitti ensimmäisen Suomen-keikkansa vuonna 2009 Helsingissä, Pitkä kuuma kesä -festivaalilla.

- Maaseudulla oleminen on hieman haastavaa ja vaatii totuttelua. Mutta ei se mitään, pidän luonnosta. Ja yleisö on varmasti täällä yhtä villi kuin missä tahansa muuallakin.

Suomesta Ness sanoo tietävänsä hyvin vähän. Kahta asiaa tatuoitu herrasmies kuitenkin Suomessa arvostaa: suomalaista naiskauneutta sekä luonnon vehreyttä.

- On harmi, etteivät Yhdysvalloissa ympäristöasiat ole niin hyvällä tolalla kuin Euroopassa. Esimerkiksi Helsingissä on paljon vihreää luontoa, Yhdysvaltojen suurkaupungeissa se on hyvin harvinaista, Ness pohtii.

Yhteensä seitsemän studioalbumia julkaissut Social Distortion on ollut kasassa yhteensä yli 30 vuotta. Soittajavaihdosten ja basisti-kitaristi Dennis Danellin kuoleman jälkeen Ness on tällä hetkellä yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen.

Yhtyeen viimeisin albumi, Hard Times and Nursery Rhymes ilmestyi vuonna 2010.

- Yhtye on muuttanut muotoaan usein, mutta toisin kuin monet musiikkikriitikot sanovat, Social Distortion ei ole mikään Mike Nessin bändi, jossa on vain joitain satunnaisia artisteja soittamassa mukana. Me olemme olleet yhdessä tällä porukalla jo monta vuotta ja olemme yhtenäinen porukka. Asumme yhdessä ja tuemme ja kunnioitamme toisiamme kaikissa tilanteissa. Olemme tiivis ryhmä, Ness painottaa.

Mike Nessillä on vaimonsa Christine Marien kanssa kaksi poikaa Julian, 19, ja Johnny, 15. Julian on hiphopin ja reggaen parissa työskentelevä muusikko. Johnny puolestaan on Mike Nessin mukaan "pieni taiteilijasielu, josta voi tulla mitä tahansa".

- He ovat kuunnelleet koko elämänsä monenlaista musiikkia, mutta olemme antaneet heille täyden vapauden tehdä juuri sitä, mitä itse haluaa. En ole kiinnostunut siitä, mitä he tekevät tai ansaitsevatko he paljon rahaa, minua kiinnostaa vain se, että he ovat terveitä ja onnellisia.

IS-TV:n videohaastattelussa Ness paljastaa muun muassa tarinan yhtyeen logon takana. Yhtyeen logossa on hattupäinen luuranko kädessään sätkä ja drinkkilasi.

Lisäksi Ness kertoo IS-TV:lle, mitkä ovat hänen suurimpia intohimojaan musiikin ohella.

Tuoreimmat osastosta