Duran Duranin Suomen-keikka vaarassa peruuntua - Viihde - Ilta-Sanomat

Duran Duranin Suomen-keikka vaarassa peruuntua

Duran Duranin on määrä esiintyä Helsingissä viikon päästä lauantaina.

Duran Duranin on määrä esiintyä Helsingissä viikon päästä lauantaina.

Julkaistu: 10.6.2011 13:19

Brittiläisen pitkän linjan popyhtyeen Duran Duranin konsertti Helsingissä 18. kesäkuuta on vaakalaudalla.

Duran Duran tiedotti torstaina verkkosivuillaan peruneensa viisi Euroopan-kiertueen konserttiaan aikavälillä 10.-16. kesäkuuta. Yhtye kertoi tiedotteessa yrittävänsä löytää Ranskan-, Hollannin-, Belgian-, Tanskan- ja Ruotsin-konserteilleen uudet päivämäärät.

Syynä konserttien lykkäämiseen on yhtyeen vokalistin Simon Le Bonin ääniongelmat. Aiemmin maineikas brittiyhtye joutui lykkäämään "All You Need Is Now"-maailmankiertueensa kaikki Iso-Britannian-konsertit.

- Lääkärit ovat määränneet Le Bonin lepuuttamaan ääntään, jotta hänen äänensä ja äänialansa palautuisivat entiselleen ilman pysyviä haittoja, bändi tiedottaa verkkosivuillaan.

Konserttien peruuntuminen asettaa vaakalaudalle myös Duran Duranin Helsingin-keikan. Yhtyeen on määrä esiintyä Helsingin Kaisaniemessä järjestettävässä Kaisafestissä lauantaina 18. kesäkuuta.

- Yhtyeen jäsenet ovat järkyttyneitä konserttien peruuntumisesta, mutta haluavat löytää sovituille konserteille uudet päivämäärät niin pian kuin mahdollista. Fanien suositellaan pitävän konserttiliput edelleen tallessa, sillä ne ovat voimassa myös konsertin mahdollisena uutena päivämääränä, tiedotteessa kerrotaan.

Kaisafestiä järjestävän Eastwayn mukaan mikään ei toistaiseksi viittaa siihen, että Duran Duranin Kaisaniemen-konsertti olisi vaakalaudalla.

- Meille ei ole tullut mitään tietoa, mikä viittaisi siihen. Mitään ei ole peruutettu, eikä keikan valmistelussa ole jarruteltu yhtään. Olemme tälläkin hetkellä täysillä tekemässä Duran Duranin keikkaa, konsertista vastaava Eastwayn projektijohtaja Aapo Lahti kertoo Ilta-Sanomille.

- Esimerkiksi viimeisen vuorokauden aikana käydyssä kirjeenvaihdossa asia ei ole tullut millään tavalla puheeksi. Olemme koko ajan puhuneet konserttiin liittyvistä asioista sekä yhtyeen kyyditsemisestä ja aikatauluista Helsingissä.

Myös Duran Duranin tiedotteen mukaan yhtye on toiveikas Helsingin-konsertin onnistumisesta.

- Lääkärit ovat tehneet Le Bonille hoitokuurin, minkä ansiosta yhtye jatkaa kiertuettaan Helsingissä lauantaina 18. kesäkuuta, Duran Duranin tiedotteessa kerrotaan.

Eastwayn projektijohtajan Aapo Lahden mukaan Eastwaylla ei ole varasuunnitelmaa, mikäli Kaisafestin lauantain pääesiintyjän konsertti peruuntuu.

Tuoreimmat osastosta