Minna Haapkylä pelkää lastensa siivoustaitojen puolesta

Julkaistu:

Minna Haapkylä: Lapsia ja aikuisia, TV1 klo 21.30
Näyttelijäpariskunta Minna Haapkylän ja Hannu-Pekka Björkmanin taloudessa, niin kuin monessa muussakin nykyaikaisessa suomalaisessa taloudessa, käy siivooja. Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa Haapkylä sanoo, ettei tunne lainkaan huonoa omatuntoa siivoojan käyttämisestä, mutta pelkää etteivät parin pojat Luukas,3, ja Eliel,7, opi siivoamisen jaloa taitoa.
 
Kolumnissaan Haapkylä kertoo, että hänen lapsuudenkodissaan lakanat pestiin aina erikoispesulassa, jonka johdosta hän kasvoi aikuiseksi siinä uskossa, ettei lakanoita tai pöytäliinoja saa pestä tavallisessa pesukoneessa. Totuus selvisi hänelle vasta kotoa pois muutettua.
 
Haapkylä suunnitteleekin, että kun pojat kasvavat teini-ikään, he tulevat saamaan syntymäpäivälahjaksi imurin, jotta siivous ei olisi täysin vierasta aikuisena.
 
Lastenhankkimisen ja kasvatuksen teemoissa kulkee myös Ylen Kotikatsomon elokuva Lapsia ja Aikuisia, jossa Minna Haapkylä nähdään tänään.

Ota kantaa

Käykö kotonasi siivooja?

Kyllä 91% Ei 9%
Ääniä yhteensä 514

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt