Iron Maiden: Ex-laulaja vankilaan, bändi tsunamissa

Julkaistu:

Iron Maidenin alkuperäinen laulaja Paul Di'Anno sai yhdeksän kuukauden vankilatuomion tänään.
Paul Di'Anno syyllistyi petokseen huijattuaan 50 000 euron arvosta sosiaalitukia.

Daily Mailin
mukaan Di'Anno sai yhdeksän kuukauden tuomion, josta hän joutunee istumaan puolet eli 4,5 kuukautta.

Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä albumilla laulanut  Di'Anno oli väittänyt viranomaisille, ettei pysty tekemään työtään eli esiintymään selässään olevan hermovikansa takia. Näin ollen hän pystyi nostamaan työkyvyttömille tarkoitettua sairauspäivärahaa.

Poliisi kiinnostui Di'Annosta, kun YouTubesta selvisi, että tämä esiintyy edelleen lavalla.

Paul Di'Anno on käynyt useasti Suomessa keikkailemassa.

Itse Iron Maidenin piti esiintyä viikonloppuna Japanissa. Bändin koneen Ed Force Onen piti laskeutua Tokioon, mutta se ei päässyt laskeutumaan kentälle. Kone, jonka kapteenina laulaja Bruce Dickinson yleensä toimii, laskeutui Nagoyaan.

Iron Maidenin kotisivujen mukaan bändi ja crew ovat turvassa.

Lauantain keikka Saitama Super Arenalla on kuitenkin peruttu, koska tsunamin pyyhkäisemällä areenalla pitää tehdä turvatarkastuksia.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt