Maroon 5:n uusi Suomen-keikan ajankohta varmistui - Viihde - Ilta-Sanomat

Maroon 5:n uusi Suomen-keikan ajankohta varmistui

Maroon 5 keikkailee Suomessa marraskuussa.

Maroon 5 keikkailee Suomessa marraskuussa.

Julkaistu: 8.3.2011 23:11

Yhdysvaltalaisyhtye Maroon 5 konsertoi Suomessa maaliskuun sijaan marraskuussa. Lisää lippuja tulee myyntiin.

Bändi esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla 30. marraskuuta.

Maroon 5 joutui hiljattain perumaan osan Euroopan-kiertuettaan yhtyeen laulajan Adam Levinen saaman tv-roolin vuoksi. Myös loppuunmyyty konsertti Helsingin Kulttuuritalossa 16. maaliskuuta jouduttiin siirtämään.

Jo ostetut liput kelpaavat uudelle keikalle sellaisenaan. Samalla jo loppuunmyytyyn konserttiin tulee lisää lippuja myyntiin. Lipunmyynti alkaa Lippupalvelun toimipisteissä keskiviikkona.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta