Brittiduo Hurtsilla on suomalaisnaisista sensuroitua tietoa

Julkaistu:

Manchesterista kotoisin oleva duo on ihastunut suomalaisiin naisiin, jotka "tuntuvat kestävän alkoholia hyvin".
Brittikaksikko Hurts esiintyi keskiviikkona loppuunmyydyllä keikalla Helsingissä.

Jo toistamiseen Suomessa vierailleen yhtyeen laulaja Theo Hutchcraft ja kosketinsoittaja Adam Anderson hehkuttavat estoitta Suomea.

- Vietimme viime kesänä Helsingissä yhden elämämme parhaan vuorokauden. Keikka oli pienessä paikassa, mutta tunnelma oli hyvin intensiivinen, kaksikko muistelee.

Muusikot eivät kuitenkaan suostu paljastamaan, mikä teki edellisestä, elokuussa järjestetystä Suomi-visiitistä niin ikimuistoisen.

- Se on sensuroitua tietoa. Seuraavana aamuna sanoimme managerillemme, että tänne on tultava takaisiin niin äkkiä kuin mahdollista, kaverukset nauravat.

Suomalainen naisväki on tehnyt vaikutuksen Manchesteristä kotoisin olevaan kaksikkoon.

-  Suomalaiset naiset tuntuvat kestävän alkoholia todella hyvin. Olemme kumpikin hyviä juomaan, mutta suomalaistytöt juovat meidät pöydän alle. Emme pärjää heille lainkaan, Adam myöntää.

Sinkkumiehet tykkäävät myös näistä



Sinkkuina viihtyvät muusikot kertovat mielellään tutustuvansa naisiin ympäri maailmaa.

-  Suomalaiset, tallinnalaiset ja itäeurooppalaiset naiset ovat suosikkejani. Tulen takuulla menemään jonakin päivänä naimisiin tytön kanssa, jonka tapaan jossain täälläpäin, yhtyeen laulaja Theo ilmoittaa.

Aikanaan kaverukset tutustuivat klubilla vietetyn illan jälkeen.

- Olimme yöllä baarin sulkeuduttua kadulla, kun kummankin kaverit alkoivat riidellä keskenään. Me puolestamme aloimme jutella toistemme kanssa ja huomasimme molemmat tekevämme musiikkia. Sovimme jo silloin yöllä, että aamulla alamme tehdä musiikkia yhdessä.

Sopimus piti, mutta kesti vuosia ennen kuin parivaljakko sai levytyssopimuksen. Viime syksynä ilmestyneellä esikoisalbumillaan Happiness kaksikko duetoi yhdessä Kylie Minoguen kanssa.

- Emme oikein tiedä, miksi Kylie suostui, mutta se on suuri kunnia. Lähetimme hänelle kirjeen, emmekä uskoneet ikinä saavamme edes vastausta, saati että hän vastaisi myöntävästi, Theo sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt