Ismo

Viihde

Tron: Evolution pohjustaa Tron: Perintö -elokuvaa

Julkaistu:

Vuonna 1982 julkaistu Tron-elokuva oli merkkitapaus tietokoneella luotujen efektien käytöstä elokuvissa.
Äskettäin teattereihin saapunut Tron: Perintö -elokuva ei tee enää samanlaista äimistyttävää vaikutusta virtuaalisten maailmojen kuvauksena, mutta elokuvan ansioita niin visuaalisen tyylin kuin musiikkien suhteen ei voi kiistää.

Uuden elokuvan ohessa Disney sukeltaa tietoverkkojen maailmaan myös
Tron: Evolution -pelillään. Ajallisesti ennen Perintö-elokuvaa tapahtuvassa seikkailussa Tronin maailmaa riivaavat niin poliittiset mullistukset kuin virukset. Näitä selvittämään luodaan uusi ohjelma, Anon, jonka tehtävä ei kuitenkaan pääse edes alkamaan, kun hän joutuu ajojahdin kohteeksi.

Evolution onkin tarinallisesti suhteellisen tyypillinen petostarina, jonka käänteet eivät yllätä paljon nähnyttä pelaajaa. Tästä huolimatta videopeli on tärkeä lisä Tronin tarinaan, sillä se on tehty rinta rinnan elokuvan kanssa, käsikirjoitusta myöten. Pelin tapahtumat peilautuvat myös Perintö-elokuvassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Huikeimmillaan peli on audiovisuaalisella rintamalla, jolla siihen erikseen sävelletyt elektronisen musiikin teokset ja Daft Punk -yhtyeen soundtrack lomittuvat upeasti Tronin vaikuttavaan värimaailmaan.
Neonvärit ja tummat rakennelmat luovat tyylikkään arkkitehtoonisen kokonaiseen, jonka uumenissa kelpaa seikkailla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    2. 2

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    3. 3

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    6. 6

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    7. 7

      Hämärämies hakkasi suomalaisen hengiltä Virossa – epäillyt oikeuden eteen 14 vuoden jälkeen

    8. 8

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    9. 9

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    10. 10

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatio­video syksyn ensimmäisen lumi­myrskyn saapumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    2. 2

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    3. 3

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    6. Näytä lisää