Kari Tapion hautajaiset: IS seuraa - Viihde - Ilta-Sanomat

Ruusu rakkaalle - Pia-vaimo hyvästeli Kari Tapion

Pia Viheriävaara heitti valkoisen ruusun miehensä arkulle.

Pia Viheriävaara heitti valkoisen ruusun miehensä arkulle.

Julkaistu: 22.12.2010 12:28, Päivitetty 22.12.2010 16:32

Laulaja Kari Tapion siunaustilaisuus on päättynyt Tapiolan kirkossa Espoossa.

Laulajalegendan leski Pia Viheriävaara istui poikiensa Jiri, Joona ja Jani Jalkasen kanssa Tapiolan kirkon eturivissä.

Syvä suru ja kyyneleet näkyivät Pian kasvoilta, kun hän jätti jäähyväiset lastensa isälle ja rakastamalleen aviomiehelle.

Sureva leski oli pukeutunut luonnonvalkoiseen asuun. Pia murtui kyyneliin jo tilaisuuden alussa, kun Pekka Kuorikoski esitti viulujen säestämänä kappaleen Maan korvessa.

Kari Tapion arkku nostettiin valkoiseen ruumisautoon hieman ennen kello 16. Pia laski miehensä arkulle yhden valkoisen ruusun ja hyvästeli rakkaansa, joka lähti viimeiselle matkalleen.

Kari Tapion uurna lasketaan myöhemmin yksityisessä tilaisuudessa Olarin hautausmaalle.

Laulaja Kristian Meurman kertoi herkistyneensä siunaustilaisuudessa.

- Kyllä ne oli ne Klabbin omat pätkät. Silloin tuli itku, Meurman sanoi viitaten mestarin kappaleisiin.

Tilaisuudessa esimerkiksi laulettiin yhteislauluna Kari Tapion hittikappale Myrskyn jälkeen. Lisäksi kirkossa esiintyi Vesa-Matti Loiri. Urkurina toimi Hannu Jurmu ja pappina Mikko Salmi.

Sadat jonottivat

Siunaustilaisuus alkoi kello 14. Sadat ihmiset jonottivat tilaisuuteen, joka oli kaikille avoin. Tapiolan kirkkoon mahtuu alle 800 ihmistä.

Jonottajien joukossa oli paljon myös täysin tavallisia Kari Tapion ihailijoita.

Kaikki eivät mahtuneet kirkkoon, vaan ulkopuolelle jäi useita kymmeniä ihmisiä. He pystyivät kuuntelemaan osan toimituksesta kirkon pihalle pystytetyistä kaiuttimista.

Tilaisuuteen osallistui useita viihdemaailman tähtiä. Kirkkoon saapuivat Vesa-Matti Loirin lisäksi esimerkiksi Mikko Kivinen, Paula Koivuniemi, Pirkka-Pekka Petelius, Jari Tervo, Kristian Meurman, Esa Nieminen, Lasse Norres, Kari Hotakainen ja Ilkka "Danny" Lipsanen.

Ahonen saattamassa

Kari Tapion arkku tuotiin valkoisessa ruumisautossa kirkon pihalle noin kello 12.30. Mukana arkkua saattamassa olivat Pia-vaimo ja laulajan pojat.

Auton oli kyydissä myös Kari Tapion ystävä, mäkihyppääjä Janne Ahonen. Ahonen oli mukana myös kantamassa arkkua kirkkoon.

65-vuotiaana kuollut Kari Tapio lähti viimeiselle matkalleen kotoaan Espoon Haukilahdesta, kertoi MTV3 nettisivuillaan.

Ile Vainio (vas.) osallistuu ystävänsä hautajaisiin.

Ile Vainio (vas.) osallistuu ystävänsä hautajaisiin.

Kari Tapion arkku saapui Tapiolan kirkolle.

Kari Tapion arkku saapui Tapiolan kirkolle.

Kari Tapion arkkua kannettiin sisään Tapiolan kirkkoon.

Kari Tapion arkkua kannettiin sisään Tapiolan kirkkoon.

Kari Tapion arkkua kannettiin sisälle Tapiolan kirkkoon.

Kari Tapion arkkua kannettiin sisälle Tapiolan kirkkoon.

Kuvituskuva

Tuoreimmat osastosta